K A I X O L I P E

22.12.2016

kaixo-5

Äääh mikä loma- ja lämpökuume näistä kuvista tulee! Kaikki kuvat on otettu Kaixolipe-nimisiltä bungaloweilta pieneltä thaimaalaiselta saarelta Koh Lipeltä. Koh Lipe on ehdottomasti sellainen paikka, missä haluan käydä uudestaan. Se on todella etelässä, verrattuna suurimpaan osaan Thaimaan länsipuolen saarista, ja nopeammin sinne pääsee Malesian Langkawin saarelta speed boatilla.

Tää oli mun ja Jennyn reissun ylivoimaisesti rentouttavin ja rauhallisin osio. Koko matkan mentiin hirveästi ja puuhasteltiin viidakoissa, mutta täällä nukuttiin pitkään, lojuttiin rannalla ja käytiin joka ilta hieronnoissa Pooh’s Thai Massagessa.

Multa kysellään todella usein Koh Lipestä, ja aina sanon, että ehdottomasti kannattaa käydä. Se on siis todella pieni paikka, ja mitään biletystä paikalta on turha odottaa. Meidän lisäksi saarella oli oikeastaan vain lapsiperheitä, vanhuksia ja pariskuntia. Siellä oon yksi kävelykatu, missä on ravintoloita, lounge-baareja, sukellus- ja päiväretkitoimistoja ja hierontapaikkoja. Saarella on yksi ruokakauppa, yksi pankkiautomaatti ja todella paljon koiria. Tosi rento saari, jossa mennään lungilla asenteella, ja tästä syystä siihen rakastuttiin, mutta jos kaipaa enemmän meininkiä, ei kannata kyseisessä paikassa olla liian kauaa. Ei mene monta päivää kun saari on kokonaan nähty :D Sinne rakennetaan kokoajan lisää, joten suosittelen menemään ennemmin kuin myöhemmin, ennen kuin muuttuu monen muun paikan tavoin turistirysäksi. Ja huom, olin siellä viimeksi helmikuussa 2015, eli parissa vuodessa tilanne on varmasti muuttunut todella paljon!

Voin ehdottomasti suositella noita Kaixolipen bungaloweja, ja jos reissu tuonne on suunnitteilla, niin kantsii varata ne hyvissä ajoin, ovat todella suosittu ”hotelli” Lipellä. Ihan super mukava henkilökunta, ja noi niiden kissat <3 ne olivat kaikki sisaruksia ja käyttäytyivät ihan kuin koirat, halusivat kokoajan syliin ja rapsutuksia. Aina aamuisin luin kirjaa meidän riippumatossa, kun odotin Jennyn heräävän, niin yhet tulivat kaikki pötköttelee masun päälle ja hamstraavan huomioo.

Jenny on vähän käsi kaiken elektroniikan kanssa, ja vähän mietin mitenköhän tuo neiti pärjää kamerani kanssa reissulla. Istuessamme ekalla lennolla Helsingistä Singaporeen, opetin hänelle kuinka tarkentaa ja mistä saa lisättyä valoa kuviin, ja nämä perusasiat, niin mun ei tartte kokoajan tsekkailla jos hän ottaa minusta kuvia. Ja siis yllätyin niin täysin, tämän yhden kerran jälkeen Jenny otti kaikki kuvat niin hyvin ja nopeasti. Siis ei tarvinnut ollenkaan neuvoa, vaan Jennyllä on oikeasti todella paljon silmää valokuvaukselle. Juuri hetki sitten pitikin antaa tosi paljon ruusuja Jennylle ja Essille, kun ovat meidän reissaillessa jaksaneet ottaa musta kuvia, koska nykyään kun näitä julkaisen, niin tämähän on mun työ, ja ilman toista osapuolta ei olisi tätä sisältöä mitä tuottaa. Mulla on kyllä parhaat ihmiset elämässäni <3

kaixo-11 kaixo-2

kaixo-8kaixo-10kaixo-3kaixo-7kaixo-1kaixo-4kaixo-9kaixo-6

Kuvat:  Kaixolipe hotelli, Koh Lipe, Thaimaa, helmikuu 2015. Ottanut Jenny.

 

 


6 Responses to “K A I X O L I P E”

  1. . sanoo:

    Hei ootko miettiny joskus tekeväsi postauksen aasian ns varjopuolista, prostituutiosta köyhyydestä yms? Voisi olla ihan mielenkiintoista, koska ylipäätään useimmiten puhutaan niistä hyvistä puolista :)

    • Sini sanoo:

      niin, voisin kyllä harkita. hyvä postaus idea :) pitää vaan miettiä miten toteuttaa, ehkä seuraavalla reissulla voisi yrittää kiinnittää enemmän huomioo näihin asioihin, silleen muille jakamisen kannalla… mulla vaan aika tärkeetä aina esimerkiksi siinä köyhyydessä, että en halua antaa kuvaa että tulen sinne hienojen kameroiden kanssa pällistelemään, mutta paljon tullut kyllä juteltua aina paikallisten kanssa niiden omasta arjesta, niistä saisi kyllä hyviä tarinoita :)

  2. Crista sanoo:

    Moikka! Tuli mieleen kun kirjottelit tosta kuvaamisesta ja valon määrästä, että otatko kuvat yleensä ns ylivalottuneina vai muokkailetko kuviin lisää valoa? Tykkään sun tyylistä ja valokuvista todella paljon!

    • Sini sanoo:

      moikka, no siis molempia oikeestaan. Tää postaus onkin hyvä esimerkki, esim rannalla otettu kuva ja taivaasta palmuista missä toi tornihärpäke, on suurimmaksi osaksi kameralla duunattu. Noista veneistä otin ihan super kirkkaassa aamu auringossa, niin otin ”normaaleja kuvia”, missä vesi ja taivas on kirkkaansiniset, niin kuin silmä näkee, sitten asetukset vaihtoon ja sain tälläisiä joissa eri fiilis :) mut sit taas esim riippumatto kuva ja kuva kissoista, niissä on enempi jälkikäteen, ja tosi usein laitan kuviin valkoisen vinjentoinnin, että kuva itsessä ei olisi niin valoisa mutta reunoilta vähäsen vuotaa valkoisuutta, koska ite tosiaan tykkään häivyttää kuvia valolla :D moni ei varmaan uskoisi kuinka tarkkoja kuvani oikeasti ovat ennen käsittelyä, kaverit aina nauraa, että mulla on liian hyvä kamerasetti siihen nähden kun raiskaan kuvalaadun jälkikäteen :D mutta näissä kuvissa noi missä itse olen, vähän kanssa duunailin kameran kanssa, että sain hyödynnettyä tuon kaiteen rakosista tulevan valon :) kiitos paljon! ) <3 ihan itse oppineena ja muokkauksilla oon kyl kaiken tehnyt, kokeilemalla oppii ja löytää omaa tyyliä, ja kun löytää itselleen sopivan kameran ja oppii miten sen kanssa voi kikkailla, itellä meni pari vuotta kunnes alkoi tulla semmoista omaa "kädenjälkeä", sitä ennen aika semmoista perus kuvaamista oli :)

      • Sini sanoo:

        ja niin, tästä syystä mulla siis onkin kymmeniä tuhansia kuvia aina reissuissa, kun yhdestä hemmetin asiasta saattaa olla 30 kuvaa, kun rupeen hifistelee asetuksien kanssa :’D

Kommentoi