PAINKILLER

11.04.2017

Iso kiitos kaikille jotka jaksoivat kommentoida eilistä postausta tai laittaa viestiä siihen liittyen! Oikeesti yllätyin todella paljon, millaisen reaktion toi sai aikaiseksi, en olisi ikinä odottanut sellaisia viestejä mitä sain! Teidän tsempit oikeesti piristi, ja moni teistä sanoi, että tuli kyyneleet silmiin sitä lukiessa, niin melkeen tuli mullakin kun lueskelin teidän juttuja :’) <3 Kuulemma saitte paljon vertaistukea ja olin saanut puettua sanoiksi teidänkin fiiliksiä. Jos yhtään lohduttaa, ihan hetkessä en niitä itsekään saanut kirjoitettua, pyörähti siinä useampi tunti kun tekstiä kirjoitin.

Jenna kysyi illalla, että ”no tuliko parempi olo?” niin jotenkin naurahdin, että ei :D Ehkä pieni paino lähti harteilta, mutta ei se sitä pahaa mieltä kuitenkaan poista, vaikka ajatukset kirjottaisi ylös. Mutta illemmalla tajusin, että ehkä sittenkin helpotti. Siinä tekstin kirjoittamisen ja julkaisemisen jälkeen olin vähän maassa, verrattavissa esimerkiksi siihen kun olisit juuri lukenut surullisen kirjan tai katsonut masentavan elokuvan. Koska kyllähän ton kaiken läpikäyminen monen tunnin edestä on omalla tavalla rankkaa. Mutta illan mittaan aloin piristyä, ja tajusin että olihan se todella puhdistavaa. Muutenkin jotenkin auttoi tosi paljon käsittelemään asioita, ja kun ajatukset kaikesta oli pistänyt jonkisorttiseen järjestykseen, niin toi todella paljon enemmän selkeyttä omaan ajatteluun. Kuten se, että vaikka Mr. Big:llä on vielä vaikutus mun mielialaan, niin ymmärrän oikeasti sen, että mua ei oikeasti voisi enää vähempääkään kiinnostaa sen jutut. Ei sen päivitykset somessa, eikä sekään jos törmään häneen luonnossa.

Koska niinhän heti tänään kävi. Kuvitelkaa tilanne, missä avaudutte teiän henkisen elämän pörssiromahduksesta tuhansille ihmisille, ja tiedätte että on pieni  suuri mahdollisuus, että ihmiset joista kirjoittatte, saattavat myös lukea ajatuksesi. Ja sitten seuraavana päivänä 2/3 näistä miehistä tulee vastaan kadulla. Niiku mitä. Vain Sini jutut. Ja enhän mä tiedä mitä nää tietää, vai tietääkö mitään. Mutta kyllä, elämäni suurin floppi, Mr. X, tuli vastaan myös. Ja mä vaan moikkasin ja kävelin ohi :D Ja hei, Jenna ja Jennykin teki saman. Kukaan meistä kolmesta ei edes vilkaise toisiamme. Ehkä super lapsellista, mutta kun oon just mennyt kirjoittamaan kokonaisen helvetin tekstin ihmisestä, en vaan tiennyt mitä sanoa, menin ihan lukkoon :D Osittain teki kyllä mieli läpällä sanoa ”Hey, you can read about yourself on my blog”, mutta nyt on vielä too soon. Noh, mentiin tästä sitten kahville ja saatiin kyllä tilanteesta kunnon naurut. Kahvilta palatessa saatoin tyttöjä töihin ja sama toistui taas postauksen toisen tyypin kanssa. Siinä se yhtäkkiä tapitti edessä ja mun reaktio taisi oikeesti olla fuck my life, not today, Jennan oli Well that happened ja Jenny vaan sano et näytin vaan siltä että mua ei kiinnosta vittuakaan. Ja ei muuten kiinnostanutkaan :D

Olin nyt päättänyt, että mun miehettömyys breikissä pysyn muutenkin vähän piilossa, under the radar, en jotenkin halua asettaa itseäni tilanteisiin missä saattaisin törmätä tähän mieheen. No en nyt kuitenkaan ajatellut, että en voi Kampissa käydä kahvilla niin kaikki tulee vastaan. Eli taidankin vaan pysytellä kotona, tai korkeintaan iskän kanssa jossain metsän perukoilla kalastamassa.

Teidän viesteissä oli yleisesti aika paljon ”aika parantaa haavat” ja ”palaset loksahtaa paikoilleen” meininkiä. Ja vaikka se kuulostaakin kliseiseltä, niin oon aivan samaa mieltä, ja itsekin aina antanut samoja neuvoja sydänsuruista kärsiville. Varmasti tunteet saattavat hieman kummitella, mutta kyllä ajan kanssa kaikki helpottaa, ja oman sydämen onneksi tämä suhde oli kovin lyhyt. Joku käyttikin kommenteissa sanaa vuoristorata, ja sitähän tää oikeestaan on ollutkin. Tunteet menneet kevään mittaan ylös ja alas, ja vasta kun pysähdyin pystyin tajuamaan kuinka lujaa vauhtia onkaan menty. Mutta olen myös sitä mieltä, että ei tämä ole tälläistä vain sinkkuudessa. Onhan parisuhteissakin niitä hyviä ja huonoja aikoja. Mulla on ollut pari vuotta todella hauskaa sinkkuna, ehkä mun oli aikakin kokea myös tämä surullisempi ja yksinäisempi puoli, ylä- seka alamäet.

Oikeestaan kun aloin miettimään, niin olen vasta nyt kokenut vähän kaikkia sinkkuuden puolia. Useamman kuukauden laastari/tapailusuhde, irtosuhteita, myös pidemmän ajan yksinoloa ilman mitään miehiä, jättämisiä ja nyt vielä jätetyksi tulon. Ainakin voin sanoa, että ympyrä on sulkeutunut :D Joku kylläkin kommentoi mulle, että universumi myös antaa takas mitä olen itse antanut, ja taisi anonyymilla olla enemmänkin tarkoitus näpäyttää mua, mutta oon kyllä osittain samaa mieltä. Ehkä kun oon itse tapaillut viime vuoden kundeja enkä saanut niistä mitään irti, niin oli aika ottaa itse takkiin, ja mä en merkinnyt tälle sitten mitään. Mutta mä en ole yhdellekkään miehelle ollut tietoisesti kusipää, tai millään tavalla yrittänyt loukata ketään. Oikeastaan, olen kaikkien aikaisempien miesten kanssa ihan mukavissa, ystävällisissä väleissä vieläkin.

Sain myös paljon viestejä, että onko ihan varma, että Mr. Big ja minä ollaan ohi. No, oon aina sanonut, että never say never, mutta kyllä uskon, että ollaan. Uskon myös sen, että jos ottaisin häneen yhteyttä ja haluaisin hänet takaisin, se saattaisi onnistua. Mutta vaikka kuinka paljon hänet tavallaan haluaisinkin, tiedän nyt että kyseinen henkilö on mulle myrkkyä. Mä saatan olla kylmäluonteinen, mutta osaan sentään aidosti välittää ja olen super lojaali. Tää tyyppi vaan on paha ihminen, läpimätä. Ja en usko, että hän haluaakaan muuttua. Moni myös epäili, että Mr. Big kuulostaisi narsistilta. Mä oon elämäni aikana kohdannut monta narsistia, ja en oikeasti usko, että tää tapaus sitä on. Puhdas, täysiverinen pelimies vain, joille rehellisyys ei merkitse paljon vittuakaan. Ja mä en aio olla se nainen, joka uskoo, että saan hänet muuttumaan. Koska mitä olen nyt monilta kuullut, hän ei ole muuttunut mua edeltäviä naisia varten, niin enpä usko, että tekee sitä munkaan kohdalla.

Mutta, me ollaan Jennyn kanssa jo vuosia hoettu, että ihan kaikella on tarkoitus, ja se selviää myöhemmin mikä tämänkin oli.  Musta tuntuu, että tämän jälkipuinti postauksen myötä en kyllä hetkeen jaksa enää aiheesta puhua. Jenny sanoi, että sain kaiken ulos, ja nyt voin mennä kohti parempia metsiä, siellä on kaikkea kivaa tulossa.

Kui moni katsoi Vanilla Skyn telkusta viime viikolla? ”The sweet is never as sweet without the sour.”

Takki: Esprit*

T-paita: Na-kd.com*

Aurinkolasit: Rayban*

Käsikoru: Paul Hewitt*

Farkut: Zara

Kaulakorut: Na-kd.com* & Etsy

(*saatu blogin kautta)

Kuvat: Helsinki, huhtikuu 2017. Ottanut Jenna.


2 Responses to “PAINKILLER”

  1. emmu sanoo:

    Tapailtiinkohan me samaa miestä, sillä ”mr. Big” kuulostaa hyvin paljon mun yhdeltä ns. exältä (ikinä ei päästy siihen pisteeseen, että oltaisiin virallisesti päätetty seurustelusta). Tutustuin häneen v. 2011 ja tapailin häntä monta vuotta todella on-off-meiningeissä. Viime kesänä tavattiin taas vuoden parin jälkeen ja alettiinkin tapailemaan vakavissa merkeissä. Molemmat oltiinkin varmaan jo enemmän kasvaneet henkisesti, ja ikisinkkuina ehkä haluttiinkin vielä katsoa kortit uudelleen. Mutta tapailu päättyi jo about 3 kk:n kuluttua – siihen, että mies ei enää ottanut yhteyttä tai vastannut yhteydenottoihin. Tämä on ollut hänen tapansa AINA. Hän on mulle kanssa oman elämäni mr. Big ja usein kuvittelenkin, että vielä me joskus tavataan jossain sattumalta ja rakastutaan, perustetaan perhe ja hankitaan ainakin kolme koiraa ja omakotitalo :DD mutta toisinaan ajattelen, että ei video mikä kusipää – oikeesti.

    • Sini sanoo:

      awww :D ihana kommentti! mutta sun fiilikset ainaski kuulostaa samalta kun mulla nyt :D

Kommentoi