PÄÄSIÄINEN TAHKOLLA

19.04.2017

Pikku photo diary meidän Tahko reissusta! Snäpissä jo höpöttelinkin, että pidin pienen ”puhelin-vapaan” viikonlopun. Joskus vaan tuntuu kun teen melkein kaikki työni kännykällä, että tarttee ihan parin päivän breikin, snapchatin lisäksi myös esimerkiksi sähköposteista. Ja koska pääsiäinen on kuitenkin juhlapyhiä täynnä, pystyi sen tehdä hyvällä itsetunnolla, ei kukaan mun töihin liittyvä ottaisikaan yhteyttä :) Ja voin kyllä sanoa, että teki super hyvää kun en ollut kokoajan puhelin kourassa, mutta onneksi muistin somejen sijaan kuitenkin ottaa puhelimen kamerarullaan paljon muistoja talteen. Ja niin, siis videokamera on kyllä ollut lähestulkoon pysyvästi päällä, katsotaan saadaanko siitä yhtään mitään julkaisukelpoista matskua :D

Tarina lähti siis siitä, kun pojat pyysi meitä messiin isolle mökille viikonlopuksi, ja me nihkeiltiin melkeinpä pääsiäiseen asti, taidettiin virallisesti päättää päivää ennen että kait me sit Jennyn ja Jannin kanssa lähetään. Jannin perheelle on kuitenkin oma mökki ihan poikien vieressä, niin päätettiin, että viedään kamat sinne, sen sijaan että mentäisiin ryhmärämä mökkiin. Hyvä idea teoriassa, käytiin me siellä omalla mökillä sentään sen verran, että vaatteet vaihdettiin. Sängytkin oli vielä pedattuna kun kotiin lähdettiin ajamaan. Oli se ihan mukavaa kuitenkin lainailla poikien vaatteita ja kun ei edes oliiviöljyä keittiökaapeista löytynyt, niin suihkun jälkeen tukkaan Joonaksen apteekin rasvaa korvaamaan hoitoaine. Pojista oli kuulemma myös siistii kun mä vietin yöni siellä kuorsaamassa :)))) Mulla nimittäin lähti ääni jo reissun alkumetreillä ja tässä vieläkin kärsin viskibassosta.

Tää viikonloppu oli kylläkin just mitä kaipasin mun masikseen, pojat piti kylläkin meidän hauskanpidosta loppuun asti huolta. Tai enemmänkin mun, koska Jenny ja Janni tulivat selkeesti Tahkolle nukkumaan päikkäreitä. Mä sitten hypinkin paikasta toiseen Jompen, Villen, Jeren, Alexin ja Joonaksen kaa. En siis ole koskaan aiemmin ollut missään laskettelukeskuksessa tai rinteessä, ikinä, missään maassa. Rinteeseen en kylläkään vieläkään päässyt (tai no mitä nyt rinnebaariin hyppimään pöydille), mutta kyllä ne pisti mut tulemaan persmäkeä alas. Onneksi olin Timberlandien sijaan valinnut eteisestä conssit. Sunnuntaina myös vedettiin pieni kierros reki-ajelulla jäällä :D

Tää oli kyllä niin huikee viikonloppua, täynnä Heseä ja pitsaa, paskoja inside-läppiä, suomiräppiä ja naurua. Taisteluarpia on kertynyt, jokaisella meistä on yhtä sun toista fyysistä vaivaa viikonlopun jäljiltä.

Paras tarina kuitenkin viikonlopulta on varmaan se, kun päätettiin perjantaina ottaa Pjazza yökerhosta taksi Heseen, joiden välillä on varmaan joku vajaa 50m. Sitten tietenkin meidän porukka tilaa ruokaa parillasadalla eurolla, jonka laittamiseen meni sellainen kevyt 45 minuuttia, jonka ajan Janni istui taksissa ja odotti meitä. Sitten toiset 150m meidän mökille. Että semmoinen kevyt alotus viikonlopulle, ja se oli vasta day one :D Seuraavana päivänä kirkkaassa päivänvalossa vaan tuijotettiin hetken, että onko kaikki mestat oikeasti olleet noin lähellä toisiaan. Tokana iltana ihan käveltiin Hesen kautta kotiin…

Pakko kyllä kiittää kundeja kun pyysivät messiin, olihan tää huomattavasti hauskempaa kun oltaisiin jääty Helsinkiin mököttää. Oli myös siistii törmää vanhoihin lukiotuttuihin ja päästiin vähän fiilaa Rähinä Liveekin lauantaina. Pakko kyllä sanoa, että on mulla kyllä parhaat frendit ja enpä keksisi parempaa porukkaa kenen kaa olisi tän viikonlopun voinut viettää :)

#maximumvolume


11 Responses to “PÄÄSIÄINEN TAHKOLLA”

  1. Sussu sanoo:

    Mistä on se kurt cobain paita joka sulla oli tänään snäpissä päällä?😍

  2. tinttitukala sanoo:

    Ihania aitoja kuvia:) mut miks sanoit snäpis ettet tuntenu näitä ”kundei” ollenkaa mut sit täs kokaja puhut et olis sun kaveriporukkaa? :D

    • Sini sanoo:

      siis okei aina välillä en ees itekkää kuuntele mitä sinne selittelen, ehkä vähän epäselvää, ei me sentään tuntemattomien kanssa lähdetty mökille! :D noista kundeista 3/5 on semmosii ketkä tunsin kyllä entuudestaan :) ja en tainnut mainita että tuolla mökissä siis oli varmaan joku 15 ihmistä joiden kanssa myös oltiin kyllä, mutta ei kokoajan ja tollee päivisin niin paljoo :) niistä en suurinta osaa tuntenut… ja siksi sanoin mestaa ryhmärämä mökiksi, ei noissa meiän pojissa olisi mitään ongelmaa ollut :D

  3. Iina sanoo:

    Niin ihania fiiliskuvia!!

    http://www.iinaemiliasd.com

  4. Jemina sanoo:

    Munkin pakko sanoa että jotenkin ihana fiilis näissä kuvissa! <3

    Mun blogissa ehkä yksi henkilökohtaisimmista teksteistä <3

    http://woundedlaughh.blogspot.fi/2017/04/tarina-minusta.html

  5. Essipessi sanoo:

    Moi!

    Tä ei nyt liity aiheeseen, mut näin susta unta (olit kylläkin tavallaan mun paras ystävä samalla haha, ootte pelottavan samanlaisia) ja mä piristyin siitä unesta tosi paljon, kun nyt pääsykoelukujen lomassa näkyy yleensä vaan painajaisia. Sä siinä unessa kohelsit ja tulit yökylään ja oli tosi hauskaa :DD Oon enimmäkseen kattonu sua youtubesta mut välillä selailen kans sun blogia.

    Haluun kiittää sua siitä kun jaat niin avoimesti sun elämästä asioita. Mä ite kärsin ahdistuksesta ja oon saanu sen jotenkuten kuriin terapialla jne, mut en ikinä aatellu et sulla vois olla samaa, kun oot nii sellanen cool ja reipas mimmi! Mä oon jotenkin pelännyt, että mä oon jotenkin viallinen enkä ikinä yltäis sun tai esim just sen mun parhaimman kamun tasolle, ainakaan tällasella ”leimalla”. jotenkin mua hävettää se, etten ”pärjää” niin kuin muut, se, että mä tarviin lääkkeitä et oisin oma itseni.
    Mä pelkään jostain kumman syystä, etten koskaan löydä ketään miestä tän takia (en oo ikinä seurustellu, oon nyt 22v), mut ei se varmaa meekkää niin. Se riippuu ihan must itestä ja siitä missä oon, kenet tapaan ja oonko oikeella hetkellä oikeessa paikassa. (niinkun säkin teet, vaikka susta tuntuukin että siitäkin on tullu kaikkea sotkua. ) Mut jos aattelen et en pysty mihinkään niin sit en varmasti pystykkään, jos annan itseni uskoa niin.
    Mut kiitti ku näytät, et voi olla mitä vaan haluaa, eikä mikään ahdistus määrittele sit oikeesti sua. Ehkä se on osa meitä, mut sen ei saa antaa hallita tai estää tekemästä elämässä asioita. Kiitti kun autoit mua tajuu tän:)<3

    • Sini sanoo:

      Hahah okei, yökylät tyttöjen kaa ja koheltaminen kuulostaa kyllä ihan multa :D

      Tää oli tosi ihana kommentti, kiitos <3 <3 sanoit kyllä ite tosi hyvin, ahdistus ei todellakaan määritä ketään tai pitäisi rajoittaa elämää, tottakai silloin kun se iskee niin pitää hoitaa itteensä kuntoon mutta se ei tee kenestäkään heikompaa :) viallinen et todellakaan ole, ja mussa on paljon vikoja minkä takia miehet ei ehkä haluaisi olla mun kaa mutta voin sanoa että ahdistus ei ole ollut sellainen mitä kukaan on pelästynyt :) paljon tsemii sulle ja ihanaa kesänodotusta, kiitos kun jaksoit laittaa tän kommentin <3

      • Essipessi sanoo:

        Voi, kiitos myös ihanasta vastauksesta, mulle tuli parempi olo! <3 mukavaa kesänodotusta myös sulle ja kaikkea kivaa ja onnellisuutta:-) niin ja hauvoille rapsutuksia!

Kommentoi