ONNIN LEIKKAUS JA KUULUMISET

14.07.2017

Tässä kuukausi takaperin tulin snäppiin kertomaan teille itkuisena, että Onnille oli käynyt vähän huonosti, ja mulla oli vaikea päätös edessä sen lopettamisen kanssa. Sillä hetkellä olin jotenkin aivan liian loppu ja surullinen puhuakseni asiasta vielä, mutta ootte varmasti viimeaikaisista snäpeistä huomannut, että Onni on elossa ja voi paremmin. Loppuen lopuksi suurin syy miksi en halunnut tätä asiaa avata enempää, oli koska itsekin elin tietämättömyydessä, mitä saattaa käydä. Jos olisin kertonut, että päätin leikata koirani, ja kaikki varmasti järjestyy, tuntuu kun olisin manannut koko asian. Halusin omassa rauhassa nähdä miten kaikki menee, ja vasta kun tuntuu hyvältä sanoa ääneen, että Onnilla taitaa olla kaikki ok, tulisin myös kertomaan teille mitä on käynyt.

Muutenkin, sanoin niissä snäpeissä, että en halua vaikeana aikana kertoa enemppää, kun aina on joku viisastelija, joka ilman minkäänlaista faktaa mitä Onnille on käynyt, tai mitkä on vaihtoehdot ja toipumismahdollisuudet, tulee kertomaan mikä on oikea asia tehdä. Sain lukuisia viestejä päästää koirani kärsimyksestä ja lopettaa perheenjäsen. Nämä mielipiteet olisin jopa voinut ymmärtää, jos olisin edes hitusen avannut asiaa enemmän. Halusin tehdä päätöksen lääkärien, läheisteni ja eniten oman pään mukaan, enkä seuraajien, jotka eivät ole millään tasolla tilanteessa mukana.

Onni on oikeasti elävä pomppupallo. Ikäisekseen meno ei ole hidastunut ollenkaan, ja toi jaksaisi päivät pitkään hyppiä tasajalkaa ja pitkin huonekaluja. Olen jo vuosia sanonut, että ihme kun ei ole koiralla mennyt useamman kerran jalat katki ja joku päivä se tulee vielä telomaan itsensä pahemmin.

Ja viime kuussa niin sit kävi. Toinen asia mitä Onni rakastaa, on sängyssä möyrimistä. Kaivaa pesää ja hinkkaa naamaa ja selkää lakanoihin. Heräsin aamulla 7:30 siihen, että jälleen Onni oli tassut kohti taivasta tekemässä duunia pesänsä eteen, kun hän kaatui selkä edellä lattialle. Ei ole eka kertaa kun jompi kumpi vilkkaista koiristani olisi tipahtanut sängyltä, mutta kiljuista päätellen tällä kertaa tapahtui huomattavasti huonommin kuin yleensä.

Onni rauhottui, mutta selkeästi linkutti takajalkaansa. Itse heräilin, tein aamupalaa ja menin suihkuun. Koira ei vaikuttanut olevan kivuissa ja jatkoi uniakin, ajattelin, että oli vaan pahemmin ottanut omaa painoo takajalalle, ja odottelisin hetken kunnes menisimme lääkääriin. Kun parin tunnin päästä Onnin herätin, hän ei kuitenkaan vieläkään laittanut painoa jalalle. Meidän vakkari eläinlääkärit olivat lomilla, ja päätin lähteä Viikin Pieneläinsairaalaan. Napattiin taksi ja Onni oli yllättävän rauhallinen siihen nähden, kuinka pahasti olikaan käynyt.

Hetken odottelun jälkeen päästiin lääkärille, ja melkeinpä heti arvelivat, että lonkka on mennyt sijoiltaan. Kuitenkin, koska aikoja ei oltu varailtu, niin meni tunteja, ennen kun Onni pääsi röntgeniin. Itse en ollut henkisesti valmistautunut kuinka raskas päivä mulla tulisi olemaan edessä, ja hengailin kahvilassa huolestuneena. Monien tuntien jälkeen pyörähdin kotona käyttämässä Topin ulkona ja antamassa ruokaa, ja palasin sairaalaan Onnin luokse.

Röntgenin jälkeen lääkärit pyysivät mut puheille. Lonkka oli mennyt sijoiltaan, ja ensimmäinen kysymys oli tietenkin, mitä haluaisin tehdä. Eläinlääkärikustannukset ovat kalliita, ja Onni täyttää tänä vuonna jo 15. Ite menin jossain shokkitilassa. Oon aina sanonut, ainut asia joka saa mut oikeasti poissa tolaltani, on jos koirillani on jokin asia huonosti. Pienessä sumussa ymmärsin kuitenkin, että vaihtoehdot on yrittää sijoittaa lonkka takaisin paikoilleen, ja toivoa sen pysyvän niin viikon ajan kontrolliin asti. Jos ei pysyisi, niin ainut toinen vaihtoehto olisi leikkaus. Annoin hyväksynnän nukuttaa Onni ja koittaa laittaa lonkka paikoilleen.

Lääkärit yrittivät kaksi kertaa, ja lonkka ei vaan mennyt takaisin sijoilleen. Uuteen puhutteluun siis. Sain kuulla leikkauksen kustannukset, ja vielä enemmän sen, mitä sen jälkeen tulisi tapahtumaan. Useamman kuukauden fysioterapiat vanhalle koiralle.

Oikeasti, tämä seuraava keskustelu lääkäreiden ja kirurgien kanssa on mulle osittain pimennossa. Olin herännyt aamulla normaaliin päivään. Kahdeksan erittäin stressaavan tunnin jälkeen istun huoneessa ja multa pyydetään päätöksiä, mitä tehdä koirani kanssa, joka on ollut mulla lapsesta asti ja kulkenut kanssani yli puolet elämästäni. Tottakai ottaen huomioon Onni iän, olen miettinyt monesti, että ei meillä montaa vuotta enää ole yhdessä, mutta se, että yksi ilta mulla on täysin reipas ja terve koira, ja seuraavana päivänä joutuisin sen lopettaa, kaikki vaan tuntui sillä hetkellä todella ylivoimaiselta.

Lääkärit vakuuttelivat, että he mielellään leikkaisivat Onnin. Kun lonkkaa oli yritetty pistää paikoilleen, hän oli kestänyt nukutuksen vielä hienosti. Halusin, että kaikki Onnissa testataan. Tietenkin kaikki perusasiat tsekataan muutenkin ennen leikkausta, mutta sydän, kasvaimet myös. Pyysin rehellistä vastausta mitä he tekisivät mun tilanteessa, ja kaikki sanoivat, että heidän mielipide on, että koira tulisi lopettaa vain jos ei ole varaa leikkaukseen, tai ei vaan enää niin vanhaan koiraan halua sijoittaa niin suuria summia. Onnin terveys tai jaksaminen ei tuntunut olevan ongelma.

Varattiin aika leikkaukseen seuraavalle viikolle, mutta kun oli perjantai, pyysin saada miettiä vielä päätöstä maanantaihin asti. Viikonloppuna kun kuitenkaan ei olisi mitään tehtävissä, ja Onni tulisi jokatapauksessa, olisi päätös mikä tahansa, ne päivät viettämään kotona kanssani. Sovittiin, että maanantaina kirurgi soittaa ja puhutaan uudestaan.

Tästä alkoikin ehkä elämäni hirvein viikonloppu. Ja ennen kun joku tulee nillittää, että koira se vaan on, niin mulle mun koirat on mun koko elämä ja perhe, ja en pelkää mitään maailmassa niin paljoa kun niiden menettämistä. Tultiin kotiin, ja kaksi vuorokautta en tehnyt paljoa muuta kun itkenyt. En pystynyt nukkumaan tai syömään. Rehellisesti olin näin paskana, koska tiesin jossain syvällä sisimmissäni, että Onnin elämä loppuu maanantaina ja vietän hänen kanssaa viimeisiä hetkiä.

En todellakaan halunnut tehdä vääriä päätöksiä, vaan sen mikä on reilua koiraani kohtaan. Olin saanut viettää näin kauan onnellista elämää Onnin kanssa, ja en todellakaan aio olla se omistaja, joka miettii omaa parasta tälläisessä tilanteessa, vaan nimenomaan mikä on parhaaksi koiralleni. Lauantaina keskustelin kolmen ihmisen kanssa, joiden mielipiteillä olisi eniten merkitystä asiassa. Jenny, jonka tiedän toimivan järkiajattelina niin kuin minäkin. Hän rakastaa Onnia, mutta kertoisi mulle, jos olisi aika luopua. Jennyn jyrkkä vastaus oli että Onni pitää leikata, kun oli vain jalasta kyse. Soitin isälleni. Hän taas vastaa suoraan sydämestä, että Onni pitää leikata, kun on perheenjäsen. Tiesin iskän vastaavan noin pehmosti. Sitten äitini tuli vahtimaan mua, kun tiesi että olen henkisesti heikoilla. Juteltiin koko ilta. Äiti on taas järjen ja tunteiden sekoitus. Hänellä järki sanoi, että koska leikkaus on niin kallis, haluanko oikeasti sijoittaa niin paljon rahaa vanhaan koiraan. Ja vaikka äiti rakastaa koiriani, hänen tunnepuoli taisi mennä enemmän siinä, miten Onnin menettäminen vaikuttaisi muhun.

Koska tässä koko hommassa oli nimenomaan se, että kyse oli jalasta. Jos Onnilla olisi syöpäkasvain, en olisi harkinnut hetkeekään. Lääkärit kehuivat mua, että Onnin kunto ikäisekseen on aivan huippu, ja lihaksista näkee kuinka paljon urheilua se on saanut. Meidän pitkät lenkit ovat pitäneet koirani siinä kunnossa, että yksikään kirurgi ei ollut sitä mieltä, etteikö leikkaisi vanhusta.

Kuitenkin, mun omassa päässä nakersi, että mitä jos Onni joutuukin kärsimään liikaa, ja kuntoutus on todella rankkaa. Toinen ajatus oli se, että mitä jos, päästäisin Onnin pilven reunalle, niin katuisinko sitä. Ja mulle tää oli ehkä isoin asia tässä päätöksessä, että mitä jos Onni leikattaisiin ja kaikki sujuisi loistavasti ja hän toipuisikin nopeasti. Jäisinkö ikuisesti pyörittelemään mieleeni, että lopetinko koirani liian hätäisesti. Mä jopa monta kertaa katoin Onnia ja yritin päästä sen pään sisälle, kuinka helppoa olisikaan jos lemmikit osaisivat itse kertoa mitä pitää tehdä.

Maanantain koittaessa, otin yhteyttä toisiin lääkäreihin. Halusin vaan useamman mielipiteen, että onko tämä nyt varmasti oikea päätös Onnille, eikä Viikin osalta rahastusta. Sain kirurgeilta, jotka tiesivät, että en leikkauttaisi koiraani heillä, vihreetä valoa. Kun Viikin kirurgi soitti, kävin pitkän puhelun, missä halusin tietää kaiken mitä leikkaus ja kuntoutus pitäisi sisällään. Kuulla uudelleen kaiken, kun en ollut niin poissa tolaltani.

Pitkän puhelun jälkeen päätin, että Onni leikataan. Juuri sen takia, koska en voisi elää siinä tietämättömyydessä, etten tehnyt kaikkeeni koirani eteen. Leikkaus söi mun koko kesän reissubudjetin, kaikki säästöt tuhlattu yhden viikon aikana. Päätin, että leikkaan Onnin, ja jos hetkeäkään tuntuu siltä, että koirani kärsii, niin teen oikean päätöksen ja päästän sen tuskista. Ja en sekunttiakaan katuisi yhtäkään penniä, mitä pistin koko rumbaan.

Leikkaus meni hyvin, Onni tietenkin oli pari päivää poissa tolaltaan kovista lääkityksistä, ja mun mielenterveys oli erittäin herkillä. Kokonainen viikko ilman yöunia, nukuin maksimissaan neljä tuntia yössä. Ruoka ei ollut maistunut ollenkaan, ja hyvä kun sain itseäni edes suihkuun. Tää kaikki olisi ollut paljon siedettävämpää, mutta unettomuus saa ihmisen sekoamaan. Siihen päälle se, että olen neljän seinän sisällä koirien kanssa, joista toinen kipeä. Jatkuva stressi päällä, ja lopuksi en enää edes tunnistanut itseäni peilistä. Tällä viikolla koin olevani erittäin siunattu, että teen töitä kotoota, ja sain vahtia molempia ympäri vuorokauden. Tämä vaikutti mun arkeen oikeastaan vaan, että pari palaveria peruin ja luovuin juhannusjuhlista mökillä.

Lääkkeet saivat ekoina päivinä Onnille aikaiseksi verta pissatessa ja vatsa oli ihan kuralla. Tämänkin takia rampattiin päivystyksessä. Jotenkin mietin kokoajan, että onkohan tässä kuitenkin se pahin edessä. Kuitenkin, 4-5 päivää leikkauksen jälkeen tilanne yhtäkkiä rauhoittui. Onnin oma luonne alkoi paistaa läpi ja energiatasot nousi. Yli viikon Topi oli pelännyt parasta ystäväänsä, ja nyt alkoi taas läheisyys kiinnostaa molempia.

Ja siinä sitten maagisesti kaikki alkoikin sujumaan. Onni alkoi kävelemään, ja kaksi viikkoa leikkauksesta tulikin jo tikkien poisto. Haava oli parantunut loistavasti, ja ensimmäisellä fysioterapia käynnillä Onnille kerrottiin, että paranee nopeammin ja paremmin kun moni nuori koira. Tähän vaikuttaa kevyt paino, mutta sain kuulla kunnon ylistykset lääkäreiltä, kuinka loistavassa kunnossa Onni on, ja meidän jatkuva liikunta on varmaan suurin syy miksi sen sydän ja kroppa oli vielä leikkauskunnossa.

Hetki takaperin tein postauksen, mihin matkaamme kesällä. Nämä kaikki suunnitelmat nollaantu, ja vietän kesäni koti-Suomessa koirien ja Onnin kuntoutuksen parissa. Kaikki maailmankolkat odottaa mua kyllä myöhemmin, ja en keksi mitään parempaa mihin olisin rahat sijoittanut. Ja onni onnetomuudessa, olimme juuri varaamassa kavereiden kanssa kaikki lennot ja reissut sinä päivänä kun tämä kävi. Eli en onneksi ollut kerinnyt vielä mitään matkaa maksamaan.

Onnilla on vielä riski komplikaatioon, nyt kun sen vointi on jo niin loistava, niin yritäppä tolle jojolle, joka vieläpä kuuro, sanoa kun ei saisi hyppiä pitkin poikin. Vielä parin kuukauden ajan on mahdollisuus, että vaijeri jolla lonkka on paikoillaan, irtoaa kun reiden liikeratoja ei ole vielä fyssarilla treenattu. Eli toivotaan parasta, ja Onni nukkuu joka yö kiinnitettynä muhun hihnalla, ettei pääse hyppäämään sängyltä. Myös pari kuukautta tulen vielä antamaan aamuin illoin kipulääkettä. Fysioterapiaa teemme joka ilta yhdessä, ja kerran viikossa Viikissä. Fyssari kylläkin sanoi, että taitaa Onnin fysioterapian tarve puolittua, kun niin hyvin on alkanut toipuminen. Tässä vaiheessa saadaan hänen kanssa yksi pieni kävelylenkki vetää, kävelyn määrää nostetaan pikkuhiljaa, mutta aikalailla pissatuslenkeillä käydään. Tötteröstä kaulan ympärillä hän sai luopua viikko sitten.

Mutta Onni on jälleen oma reipas itsensä, minä olen taas palannut omaksi itsekseni, ja koen, että tein oikean päätöksen. Tästä Onnista on tullut ennätysmäärä kyselyjä, toivottavasti ymmärrätte, että en jaksanut/halunnut asiasta puhua vielä. Pysyin omissa oloissa, myös ystäviltäni. Mutta tulkaa ihmeessä kommentoimaan jos jää jotain kysyttävää. Tiedän myös, että kymmenistätuhanista seuraajista, siellä on varmasti useampi, joka arvostelee päätöstäni, mutta mun koira ja mun elämä, ja kaikki voi hyvin. Ja halusin kertoa nyt kaikenkattavasti, niin ymmärtäisitte miksi tein tämän päätöksen. On se jännä, kun ennen olisi saanut vaan kertoa kavereille, että Onni tipahti sängyltä, se leikattiin ja se voi hyvin, nykyään kaikki tälläiset asiat pitää selitellä huolella, ettei vaan jotkut pahoita mieltänsä.

Nämä kuvat otin Onnista päivä ennen leikkausta. Halusin parit vikat kunnolliset kuvat vauvastani, jos hän ei enää leikkauspöydältä nousisi. Vika päivä oli Onnin päivä, ja haettiin hänelle Mäkkäristä nugetteja, aivan niin kuin sinä ensimmäisenä päivänä kun hänet kotiin hain melkein 15 vuotta sitten.

Mä olen niin kiitollinen, että saan vielä pitää Onnin elämässäni, olisipa se sitten vielä vuoden, tai kolme vuotta. Topi on tietenkin onnessaan kun bestis jaksaa taas liikkua ja leikkiä. Onnilla on hieman omalaatuisempi kesäsheivaus meneillään ja erittäin katu-uskottava iso vekki, jospa pian uskaltaisin antaa trimmaajan vähän siistiä sitä :D

Musta tuntuu, että oon viime aikoina sulkeutunut omaan kotiloon taas, ja en ole paljoa päästänyt pintaa syvemmälle täällä somessa. Nyt kuitenkin tässä päätin, että on aika puhua vähän isommista asioista täällä blogissa, mitä ootte paljon toivoneet. Kaikki ei ole tällä hetkellä täysin hyvin, mutta mulla on mieletön tukitiimi taustalla.

Ja vielä shout-out Viikin loistavalle tiimille! En usko että minä, itkuinen hauvaäiti olin ihan helpoin asiakas, mutta kaikki, myös opiskelevat lääkärit kaikki toimi juuri niin kuin kukaan haluaisi tuollaisessa tilanteessa. Niin ammattimaista palvelua, ja kaikki sujui paremmin kuin mitä olisin voinut kuvitella. Jaksoivat keskustella puhelimessakin vielä kaikki läpi kun huolestuneena soittelin. Jotenkin jäi niin super fiilis kaikesta toiminnasta siellä :) <3


50 Responses to “ONNIN LEIKKAUS JA KUULUMISET”

  1. Veera sanoo:

    Teit varmasti oikean päätöksen ❤️ Tsemppiä teille, toivon koko sydämestäni että Onni tervehtyy hyvin ❤️ Olet vahva

  2. Tea sanoo:

    Tsemppiä, ihanaa että Onni voi jo paremmin. Itse jouduin vähän aikaa sitten lopettamaan rakkaan vanhuskoirani, ja otti tosi koville ja ikävä on suuri. Tosin kaikki eivät tunni ymmärtävän, miten tärkeitä lemmikit voivat olla. ❤

  3. Veera sanoo:

    <3

  4. Jenna sanoo:

    Mulle on kans omat lemmikit tosi rakkaita enkä vois edes kuvitella jos niitä ei enää täällä olis :( Halusin vaan sanoa että tsemppiä sinne ja pikaista paranemista pikkuiselle! <3

    • Sini sanoo:

      kiitos paljon, onniltakin pusuja! <3 joo on se vaan niin vaikea edes kuvitella menettävänsä vaikka vanha koira on :/

  5. Johanna sanoo:

    Itku tuli! Mä oon menettäny monta karvaista perheenjäsentä… On varmasti ollut rankkaa ja oikeen ärsyttää kun sun tarvii kaikki puida julkisesti… Mutta jaksuhaleja sulle ja hauvoille, kyllä sä teit just oikeet päätökset <3

  6. Ninni sanoo:

    Teit kyllä mielestäni oikean päätöksen! Minullakin on kaksi koiraa ja ne ovat minulle kaikki kaikessa, ei sitä pysty ymmärtämään ihmiset, jotka ei lemmikkiä omista ❤️
    Pikaista paranemista Onnille❤️

  7. Sanna sanoo:

    Mä ylistän myös Viikin lääkäreitä! Mun koiranpentu (12vk) joutu leikkaukseen synnynnäisen sydänvian vuoksi. Viikissä saatiin ihan loistavaa ja ammattitaitosta palvelua! Ja meillä leikkaus sujui myös hyvin:) hyvä että teilläkin!

    • Sini sanoo:

      joo on se kyllä vaan niin tärkeetä eläinten ja ihmistenkin lääkäreissä että osaavat siinä tilanteessa käyttäytyä oikealla tavalla ja tietenkin, että saa myös parasta mahdollista hoitoa :) onneksi teilläkin sujui hyvin pienen leikkaus!

  8. Sanni Kamula sanoo:

    Oon niin ylpee susta ja onnista miten jaksoitte ton koko ajan mun koiran pentua puri käärme ja olin kans kuolla huolesta kun en päässyt lääkäriin mukaan tiedän tuskan ja oon nuin iloinen sun puolesta et onni tulo kuntoon koiran menettäminen on pahinta mut sillon ku menetin mun koiran olin valmistautunut siihen mutta se sattu siltikin!❤️ Love you!

  9. Johanna22 sanoo:

    Tämä oli aivan kuin minun kirjoitukseni vuosi sitten kesäkuun alussa kun shelttini alkoi nilkuttaa eikä varannut painoa tassulleen. Käytettiin varalta lääkärissä kun luultiin venähdykseksi tai lenkillä tulleeksi jumiksi. Kuvista selvisi että olkapää oli sijoiltaan, ja oli ollut ilmeisesti kauan, todennäköisesti aina, koska luun pää ei vain sopinut sille tarkoitettuun kuppiin mikä viittasi kehityshäiriöön tai synnytyksessä sattuneeseen sijoiltaanmenoon ihan pentuna. Koira ei ennen tuota päivää ikinä ollut asiaa oireillut vaan loikki menemään kuin vieterijänis.Olkapää vaati jäykistysleikkauksen eli kuopan ja luun pään hionnan ja yhteen kiinnityksen metallilla. Leikkaus olisi erittäin vaativa mutta 2,5v sheltillä se kannattaisi tehdä, jos niin haluaisin. Ja halusinhan minä. Mekin otettiin kuvia, niin kuin sinä Onnista, ja onneksi otettiin. 2 viikkoa myöhemmin lähdettiin leikkaukseen, joka kesti odotettua kauemmin, maksoi odotettua enemmän, mutta se myös meni todella hyvin ja pääsimme illalla kotiin. Ensimmäisen yön makasin huutava koira sylissäni, joka yritti purra kivuliasta tassuaan ja minua, kun ei lääketokkuraltaan ja kivultaan muuta voinut. Koira ei päässyt ite ylös, eikä makaamaan. Vietin sen kanssa jokaisen hetken peläten että se kaatuu kipeän etujalkansa päälle joka oli kipsissä olkapäästä tassuun asti. Varata jalalle ei saanut 4 viikkoon painoa ja kipsi vaihdettaisin viikottain siihen asti. Viikko eteni, koira alkoi kävellä kipsiä perässään raahaten ja minua ei harmittanut tippaakaan olla kotona juhannus ja muut riennot, kunhan kaveri nyt vain tulisi kuntoon. Jopa makuulle meno ja nousu alkoivat onnistua hiljalleen. 10 päivää leikkuusta kunto kuitenkin romahti. Epäilin syyksi kesän hellettä ja särkylääkkeitä. Menimme tiputukseen ja verikokeisiin. Oletin että illalla vastassa olisi jo pirteämpi hännän heiluttaja. Lääkäri pyysi kuitenkin minut huoneeseensa ja en oikeastaan tiedä mitä hän sanoi muuta kuin että veriarvot ovat niin alhaalla ettei verensiirtoa voida tehdä ja että munuaisarvot eivät mahdu mitta asteikkoon. Mitään ei olisi tehtävissä, paitsi jos haluaisin niin koira olisi nesteytys hoidossa päivät ja yritettäisiin sillä saada arvot nousuun. Tämä maksaisi kuitenkin useita satoja euroja päivässä. Mietin asiaa hetken shokissa. Olin niiin väsynyt valvomisesta koiran kanssa ja sen jokiseen nousuun ja makuulle menoon reilun viikon reagoineena yötä päivää. Mutta periksi ei anneta, sillä sitä en antaisi itselleni anteeksi jos ei edes yritettäisi hoitaa. Seuraavat päivät menivät niiiin sumussa, päivät koira oli klinikalla, yöt vieressäni kotona. Kolmantena päivänä klinikalla illalla vastassa oli häntää heiluttava koira, valmiina kotiin. ruokakin maistui ja uskoin että aletaan olla toipua viimein. Veri arvotkin normalisoituivat hienosti.Seuraava päivä oli kuitenkin huono. Ja sitä seurannut yö pahin kaikista. Yöllä käytiin päivystyksessä hakemassa pahoinvoinninestoon lääke. Se ei enää auttanut, ja koko yön toivoin että tilanne tasoittuisi, jos nyt vielä tämä viikonloppu jaksettaisiin niin ens viikko olisi jo parempi. Munuaiset eivät kuitenkaan enää kestäneet ja keho alkoi sammua. Aamulla koiran silmistä vain näki että nyt pitää päästää irti, enää ei ole hyvä olla. jouduin tekemään raskaimman päätöksen elämäni aikana, ja varaamaan ajan lopetukseen. klinikalla kaikki tunsivat meidät tai no ainakin koirani joka oli tehohoidossa ollut niiin kiltti kaikille. Reipas poika kuulemma. Sitä valmistelemaan tullut hoitaja itki. Minä valmistelin koirani ja pidin siitä kiinni viimeiseen hengenvetoon, kerroin ettei olisi mitään hätää. Jouduttiin lopettamaan sydämeen pistämällä, verenpaineet kun olivat romahtaneet aamun aikana eivätkä suonet toimineet enää oikein vaikka toista tuntia ja kaksi eri ihmistä niitä etsivätkin. Kaikesta huolimatta tiesin, että olin tehnyt kaikkeni niin hyvin kuin vain suinkin osasin. Enää ei toisen tarvinnut olla kipeä. Aivan älytön että pieni nilkutus johti tähän. Vieläkin koko kuvio tuntuu epärealistiselta ja ikävä on kova ja välillä mieleen tulee että mitä jos ei olisi leikattu, olisiko munuaiset pitäny tutkia aikaisemmin, miksen kysynyt verikokeesta ennen leikkausta, olisiko kaikki toisin jos–. Mutta joskus vain pitää hyväksyä että kaikella on jokin tarkoituksensa. Vaalia hyviä muistoja. Aina kannattaa yrittää, oot tosi rohkea kun teit tämän kaiken Onnille, ja toivon että teillä on yhteisiä vuosia ja hyviä hetkiä luvassa. Rapsutuksia ja tsempit sinne! (Apua kun tuli itku tässä lukiessa ja kirjoittaessa :”( huh.)

    • Henma sanoo:

      Ihanasti kirjoitettu. Itkuhan tässä tuli :(

    • Sini sanoo:

      ai kauheeta teki pahaa lukea tätä, toi on just se kun tekee kaikkensa vaikka omakin psyyke kärsii. oon nini pahoillani, että oot joutunut tuon kestämään, mullakin nyt jsut se pelko, että tuleeko vielä jotain komplikaatioita :/ varsinkin kun vihdoinkin tuntuu, että menee paremmin. on sulla kyllä ollut rankkaa, tuli paha mieli. mutta joo, kuten itsekin sanoin, en aio antaa onnin kärsiä liikaa, leikkauksen jälkeen tietty oli hetken rankkaa, mutta jos se olisi jatkunut, niin pitää tietää koska päästää irti.ja nimenomaan, muistot aina jää, vaikka suru ja ikävä olisikin kova <3 kiitos paljon kun jaiot tarinasi ja tsempeistä! onniltakin pahanhajuisia pusuja <3

  10. Iiris Skyttä sanoo:

    Olet niin huolehtivainen koiran omistaja ja uskon jokaisen sanan mitä kirjoitit. Päätät koiriesi asioista huolella koska välität niin mielettömästi rakkaistasi. Niin paljon haleja ja jaksamisia koko perheelle. Parannu rakas Onni💕

    • Sini sanoo:

      kiitos paljon ja onnilta pusuja <3 joo siinä ei voi kyllä kukaan sanoa, ettenkö tekisi kaikkeni noiden kahden eteen <3

  11. Jade sanoo:

    Tarina ja Kuvat ihanasta Onnista saivat kyyyneleet valumaan poskillani eikä loppua näy.
    Sini, teit oikean ratkaisun ja toivotan sydämestäni pikaista paranemista Onnille. Itselläni on ollut aina kolme koiraa, keskikokoa suurempia. Ensimmäinen urokseni eli 16 vuotiaaksi ja narttu (elämäni koira joka ei koskaan jättänyt minua silmistäään ei hetkeksikään, oli AINA rinnallani) eli 14 vuotiaaksi. Minulta on aina kysytty että eikö niiden ruokaan mene paljon rahaa ja entä eläinlääkärimaksuihin? Olen aina sanonut etten ole koskaan laskenut paljonko niiden ruokaan tai muuhun menee rahaa enkä laske. Ne ovat minun perheenjäsenet ja ottaisin vaikka lainan jos jotain sattuisi eikä säästöni riittäisi.. Nyt meillä 12v, 7v ja 4v koissulit. Teillä on ihan varmasti vielä monta yhteistä vuotta Onnin kanssa. Olet hieno ihminen 😊 Nuo kuvat Onnista ovat todella koskettavat 💕

    • Sini sanoo:

      ihanaa, että sullekkin on koirat tuonut noin paljon iloa ja oot saanut pitää ne pidempään elämässäsi <3 on se kyllä niin korvaamatonta rakkautta. juu kyllä se vaan on niin, että nämä maksut on niin pientä verrattuna siihen mitä koirat tuo elämään. kiitos kommentista ja terkkuja kaikilta täältä sinne teidän poppoolle <3

  12. anniina sanoo:

    Voi että, olen niin onnellinen teidän puolesta että kaikki päättyi hyvin! Silloin kun kerroit tapahtuneesta snapissa, menin itsekin aivan shokki tilaan. Itkin pitkään ja oli aivan todella kamala olo sinun puolesta :( Minulla on itsellä kaksi koiraa, jotka ovat maailman rakkaimpia, kuin omia lapsia. Joten pystyn hyvin samaistumaan tuohon, että koirat ovat yhtä arvokkaita perheenjäseniä kuin ihmisetkin. Yhdellä koiristani todettiin vuoden alussa melanooma silmässä, joten tiedän tuon hirveän ahdistavan pelkotilan… Onneksi se saatiin poistettua laser leikkauksella, ja tällä hetkellä Lara voi oikein hyvin :) Toivon teille kaikkea hyvää ja tsemppiä Onnille kuntoutukseen!

    • Sini sanoo:

      joo, koirani on kyllä ehdottomasti mun lapset! kiitos paljon <3 ja onneksi teilläkin Lara parantui! :')

  13. Henski sanoo:

    Olipa ihana kirjoitus! Teit varmasti oikean päätöksen. Kyllä sitä haluaa tehdä kaikkensa että se oma karvaturri voi hyvin. Itse olisin varmaan myöskin jäänyt pohtimaan että teinkö oikean päätöksen, jos olisin koiran lopettanut. Sillä voi olla kuitenkin monta arvokasta vuotta edessäpäin ja varmasti onkin..
    Tsempit teille! <3

    • Sini sanoo:

      jep, tuossa se vielä jaloissa makaa, ja onneksi! vaikka ikä alkaisikin nyt painaa niin uskon itsekin että tämä oli tässä tilanteessa oikea päätös :) <3 kiitos paljon!

  14. Emma sanoo:

    Ymmärrän kuinka vaikea oli päätöstä tehdä. Minulla on itselläni tällä hetkellä kaksi ihanaa koiraa joista en ikinä luopuisi. Pari kolme vuotta, sitten jouduin lopettamaan todella rakkaan koiran joka oli kulkenut jo aika kauan kanssani. Syy miksi jouduin lopettamaan ihanan Saksanpaimen-koirani oli se että hänen suojelunsa meni ihan yli. Eli koira oli siis vanha poliisi koira joka otettiin virastaan pois, koska suojeli liian voimakkaasti työ kaveriaan. Näimme ilmoituksen netissä ja halusimme tottakai pelastaa koiran joka ei ole edes kipeä tai muita terveyteen liittyviä haittoja. Ilmoituksessa luki että vaihto ehtona on lopetus tai ostaminen. Laitoimme viestiä ja sanoimme, että meille voi tulla tutustumaan, että siinä ei ole mitään ongelmaa. Eräänä päiväna saamme viestin jossa sanotaan, että luovutamme koiran ilomielin teille. Olin 1-2 ja Tottakai olin innostunut, koska perheessämme oli aina ollut koira, mutta sillä hetkellä ei ollut. Haimme koiran ja tutustuimme koiraan. Koirasta tuli todella iso osa perhettämme. Vuodet vierivät ja pidin syntymäpäivät jolloin täytin yhdeksän. Kutsuin kavereitani syntymäpäivilleni. Kun viimeinen kaverini tuli niin hänen isä toi kaverini ovella ja koputti. Minä avasin oven ja koira juoksi samoin tein ulos ja puri kaverini isää jalasta. Koira koki jostain syystä kaverini isän uhkaavaksi ja luuli, että kaverini isä teki jotain pahaa minulle joten puri. tottakai siitä tehtiin ilmoitus jne. ja henkilö jolta ostimme koiran otti yhteyttä meihin. Hän sanoi että koira oli pakko lopettaa. Sanoimme, että ymmärrämme ja, sitten se oli menoa. veimme koiran Eläilääkäriin ja koira lopetettiin. itkin monia päiviä, mutta toivuin siitä lopulta. Joten ymmärän todellakin miten vaikeaa päätöstä oli tehdä, mutta onneksi kaikki meni hyvin😊

    • Sini sanoo:

      voi kauheeta, hirveetä joutua luopumaan kyllä tollasen takia, koira kun varmasti ajattelin vaan teidän parasta :/ hirveitä asioita, onneksi itellä ei vielä ollutkaan päätöstä edessä. kiitos <3

  15. DB sanoo:

    Itse olisin toiminut aivan samalailla kyseisessä tilanteessa. Omaan koiraan pistetyt rahat eivät ikinä mene hukkaan. Koirat on parhaita kavereita, rakkaimpia perheenjäseniä ja heitä ei kukaan pysty korvaamaan. Itse jouduin 3kk sitten tekemään elämäni vaikeimman päätöksen ja päästää oman 14 vuotta elämässäni olleen hauva vauvani taivaaseen ja ikävä on kova.

    • Sini sanoo:

      voi kauheeta, oon pahoillani :( <3 joo ei kyllä kaduta menetetyt rahat tai reissut... tsemii sinnekkin <3

  16. Lilja Niukkanen sanoo:

    Tämä postaus herkistytti ja itketti minua hyvin syvältä sydämestäni. Itse minulla on koira joka on ollut minulla jo yli 10 vuotta. Välillä itken itsekseni ja mietin milloin on aika luopua. Moni sitä ei ehkä ymmärrä. Joillekkin koira on pelkkä lemmikki. Mutta mulle koira on perhettä, paras ystävä keneen voi aina luottaa❤ Toivottovasti omani,Onni ja moni muu hauveli pysyy kuvioissa pitkäänkin. Mutta silloin kun on aika heittää hyvästit, niin ei ne oikeasti ole hyvästit. Koska rakkaasi pysyy aika sydämmessäsi.❤❤

    • Sini sanoo:

      jep, itekki pelkää niin paljon sitä, koska joutuu luopumaan :( suurin pelko mikä voi olla.. ja nimenomaan tuo, että lähtisi äkillisesti. yhtä kauheaa se olisi joka tapauksessa mutta tällä kertaa onneksi jäi vielä mun elämään edes hetkeksi <3

  17. Iiris sanoo:

    Ihanaa kuulla,että Onnilla menee jo paljon paremmin. Kun luin postaustasi Onnista aloin itkemään onnesta,koska päätit hyvistä syistä pitämään Onnin.On ihailtavaa kuinka paljon näet perheenjäsentesi eteen vaivaa.
    Olet täydellinen hauvaäiti ja hieno esimerkki muille,että ei ikinä kannata luovuttaa jos on vielä mahdollisuuksia.Toivottavasti Onnin toipuminen jatkuu samaan malliin ja kaikki menee hyvin.❤
    Stemppiä Sini,pysy vahvana❤

  18. Venla sanoo:

    Oii tuli ihan itku silmään ku luin tätä. Sä oot sini nii ihana äiti topille ja onnille ja onni AIVAN varmasti ois arvostanu sun päätöstä vaikka oisit toisin päättäny tehäkki. Kyllä sun postauksista tulee aina tunteet pintaan nii iloset ku haikeetki. Oot ihana <3

    • Sini sanoo:

      oi ihana kiitos :’) onni ja topi onkin maailman parhaat koirat, ansaitsevat kaiken <3

  19. Iia sanoo:

    Moi sini. Oot tehnyt oikean ratkaisun, voin yrittää antaa pienen neuvon (heittomerkeissä). Mun koira, joka on hauskin ja ilmeikkäin eläin ikinä. Uskottavin ja kiltein, kuin kiinnitetty muhun fyysisesti ja henkisesti. Mun koira ehti olla mulla vain reilu kaksi vuotta, ja ehdittiin jo siinä ajassa tulla täysin erottamattomiksi. Lopetin ”hänet” 11.4.2017. Kierteeksi muuttunut furunkuloosi paljastikin rangasta jotain paljon pahempaa. Röntgeniin viemäni koira jäikin sille reissulle, mutta päätös lopettamiseen tuli kun ihme mulle. Ja uskon että ajallaan myös sinulle. Teit oikean ratkaisun, sinunhan päätös se on vaikka se niin vaikealta tuntuukin pitää rakkaimpansa elämää omissa käsissä.
    Mutta yritän korostaa sitä, että kun aika tulee luopua sen tietää kyllä, sitä on tosi vaikea selittää minkälainen tunne se on.. Mutta sinulle ei sitä tullut ja kaikki on mennyt ja toivottavasti tulee jatkossakin menemään. Kaikkea psrasta teille!

    • Sini sanoo:

      jep, jotenkin ei vaan vielä tuntunut oikealta päästää irti, kun niin reipas ja hyvinvoiva koira muuten. ja sit kun siltä olisi tuntunut, tai näyttänyt, onni olisi päässyt koirien taivaaseen <3 tsemppei sinnekin, varmasti ollut kaikesta huolimatta raskas päätös :( <3 kiitos!

  20. Terhi sanoo:

    Hyvä että onni voi jo paremmi

  21. Janina sanoo:

    Aivan ihanaa, että Onnin leikkaus ja kuntoutus on mennyt hyvin!<3 tiedän ton tuskan, kun ei tiedä mitä tehdä koiran suhteen.. viime kesä oli kyyneleitä täynnä, ja 10.8 tulee vuosi täyteen kun oma paras kaveri lähti 17 vuoden iässä rauhalliseen paikkaan. Olin haaveillut, että oltaisiin vietetty yhdessä 18vuotis syntymäpäivämmä, mutta näin "parempi". Vieläkin on ikävä

    • Sini sanoo:

      oi kauheeta, on se kumma miten pitkään nää jaksaakaan ilahduttaa elämää, moni tuskin ymmärtää millaisen rakkauden voi saada tuollaisessa ajassa aikaiseksi…onneksi teilläkin oli kuitenkin noin monta onnellista vuotta yhdessä <3 kiitos paljon <3

  22. Roosa sanoo:

    Meinas itku tulla kun luin tätä. Itellänikin on koira joka on mulle ihan kaikki kaikessa niin tiedän kuinka raskasta on jos omalla koiralla ei kaikki oo hyvin. Onneks Onni on nyt kunnossa. Tosi liikuttava ja hyvä postaus. Tsemppiä!

  23. Roosa sanoo:

    Ihailen kuinka pidät koiristas huolta ja rakastat niitä!❤ Mulla ja mun perheelläkin on kaksi koiraa ja ne on mulle rakkaita. Valitettavasti toisella ja vielä nuoremalla on ollut pahoja vaivoja jalassa sitäkin mietittiin pitäiskö leikata vai lopettaa mutta päätettiin leikata. Nyt sillä on kaikki hyvin ja se riehuu kuin hullu.❤ Voimia ja haleja Onnille ja muillekkin teille❤❤

    • Sini sanoo:

      jep tämäkin täällä taas riehuu ja mun sydän pompahtelee kun kattoo meininkiä kun pitäisi ottaa iisisti :D kiitos paljon, eiköhän tästä selvitä <3

  24. Eva sanoo:

    Voi miten ihanaa että Onni on parantunut noin hyvin! Tsemppiä loppuvaiheeseen sinne molemmille, uskon kyllä varmasti sen olleen hirveän raskas prosessi.

    • Sini sanoo:

      oli joo kyllä, onneksi nyt näyttäisi kaiken sujuvan paremmin. kiitos paljon :) <3

Kommentoi