TÄNÄÄN MUT SAI ONNELLISEKSI

16.07.2017

Sain vähän aikaa sitten blogiin kommentin, jossa (kuitenkin asiallisesti) kehotettiin, että en olisi niin negatiivinen. Jotenkin välillä unohtaa, että kun ei jaa kaikkea someen, niin saattaa joskus surujen keskellä jäädä mainitsematta niitä hyviäkin juttuja.

Eilen tosiaan juhlittiin entisen duunikaverin Tiian synttäreitä botskilla, tästä tulossa pian vielä omaa postausta, mutta heräsin tähän aamuun yllättävän aikaisin. Koirien aamukävelyn ja suihkun jälkeen istuin sängyllä, kun Juju – Onnelliseksi alkoi soimaan taustalla. Siinä sitten päätin, että tänään aion miettiä niitä pieniäkin asioita, jotka piristävät, ja tässä illalla tätä kirjoittaessa tajusin, että koko päivä on ollut jotenkin astetaa parempi kun keskittyy olemaan kiitollinen kaikista niistä pienistä sekä isoista onnen aiheista.

No ekanakin, sateisen viikon alkukesän jälkeen, tänään saatiin jälleen herätä auringonpaisteeseen ja siniseen taivaaseen. Ei todellakaan mikään itsestäänselvyys täällä Suomessa.

Kuunnellessa Onnelliseksi-biisiä, katsoin koiriani jotka olivat aamupalan jälkeen päättäneet jatkaa unia. Siinä kun ne pötköttivät tyytyväisenä, mietin kuukausi takaperin, jolloin itse en nukkunut ja Onni ei voinut hyvin. Sain pitää koirani elämässäni ja Onnilla on kaikki hyvin.

Siinä mun poikien vieressä on jo jonkun aikaa pötköttänyt kolmas, joka on joskus ihan kiva ja saa mut hymyilemään.

Oon jo hetken kaivannut tässä kesässä sitä, mitä oon aina tehnyt, eli ottanut koiriani mukaan syömään ja kahviloihin jos on kiva sää. Onnin tila ei aiemmin vielä tähän antanut periksi, mutta tänään tulivat mukaan Döner Harjun terassille kun tilattiin darrasafkaa.

Kesä-päikkärit. Siis täähän on täysin hyvän kelin hukkaanheittämistä, mutta rakastan nukkua lämpimällä kesäsäällä päiväunia. No, rakastan nukkua niitä aina, mutta jokin niissä kesä-päikkäreissä on. Ja hauvavauvat kainalossa.

Kun heräät unilta siihen, että sulle on tilattu vege-pitsa.

Selena Gomez – Fetish. Ei jumalauta miten hyvä biisi.

Kun itse tykkäät hedelmäkarkeista ja toinen syö salmiakit. (Juu onnellinen päivä, ei terveellisin.)

Iltakävelylläkään ei tule kylmä kesämekossa. Ja Töölönlahti laskevassa auringossa.

Täys jääkaappi. Kun se on ihan tyhjä ja ostat kaikkea hyvää :D

Lisää Onnia ja Topia, en tiedä miksi, mutta ne on tänään olleet vaan niin samperin söpöjä. Sain joltain seuraajalta tällä viikolla viestiä, että vähemmän koirasnäppejä :D En mahda sille mitään…

Siivoaminen. Se vaan on parasta. Ja pyykinpesu. Ei tuu darra-ahdistusta kun on siisti koti.

Eilisten kuvien läpikäyminen. Ollaan tyttöjen kanssa sitten räpsitty menemään yli tuhat kuvaa, mutta vitsit mikä fiilis niissä kun vene, aurinko ja kaikki yhtä hymyä <3

Aika perus kotipäivä ollut, ja se olisi ollut kiva ilmankin, että näitä asioita olisin ajatellut, mutta voisi useammankin miettiä pikkujuttuja, koska ei ne aina välttämättä kuiteskaan ole niin pieniä. Tänään oli hyvä päivä.

Kuvat: kesäkuu 2016, Bali, Indonesia. Ottanut Miku.


THE NIGHT WE MET

15.07.2017

Tokat asukuvat Ruissista ja ajattelin tässä postauksessa vähän jälkifiilistellä festareita :) Teinistä asti siis hillunut Ruisrockissa, ja en tiedä miten se on edes mahdollista, mutta joka kerta rakastun vaan enemmän. Kaikista kesän festareista, Ruissi on ehdottomasti numero ykkönen, ja vieläpä se, että siellä on aina kesä. Ruisrockin taika ei pettänyt tänäkään vuonna, ja saimme paistatella Turun auringon alla.

Ekanakin, en ymmärrä tätä Turku on Suomen perseenreikä hommaa ollenkaan, oon aina tykännyt Turusta :D Siitä asti kun Suomeen muutettiin, sinne on tullut tehtyä useampi reissu. Turkuhan on kesäkaupunkina niin kaunis, rakastan käppäillä pitkin Aurajoen rantaa. Ja toisekseen Turussahan on aivan mahtava ravintolatarjonta, nytkin sunnuntaina napattiin Jennyn kanssa pastat Blankosta matkaevääksi. Ja varsinkin entiseen Kakolan vankilaan avattu Kakolanruusu-ravintola, johon päästiin tutustumaan perjantaina lounaan merkeissä, suosittelen ehdottomasti Turkuun matkaaville :)

Itse oon rampannut hiekkatien festarialueelle niin monta kertaa, koen nykyään olevani siihen jo liian mukavuudenhaluinen, ja onneksi media-passeillamme päästään paikan päälle vesibussilla. Jo se tunne, kun astuu tuttuun paikkaan, ihan täpinöissä alkavista festareista. Mulle tosiaan musiikki merkitsee niin paljon, ja oikeasti perjantain Kygon keikalla olin niin onnellisuuden huipussa. Se veti vielä kaikkia muitakin mun lemppari biisejä, ja Alan Walker Tired sai mut niin kananlihalle. Muistan kun vaan mietin, että tää on vasta eka päivä, ja fiilis on jo niin katossa. Edellisessä postauksessa mainitsinkin jo, että Paula Vesala yllätti täysin, kuinka hyvin veti sunnuntaina. Sitten JVG ja Antti Tuisku kyllä osaavat järkkää bailut! En koskaan kuuntele Anatudee, mutta kyllähän se osaa joka vuosi rokkaa ihan täysillä ja sen biisit nostattaa fiiliksen kattoon :D

Sitten, te seuraajat :’) Ihania ootte kaikki, jotka tulitte moikkailee ja juttelee! Aina parasta, mutta nyt ekaa kertaa tuli vähän huono omatunto, kun välillä meilläkin oli kiire paikasta toiseen ja aikatauluissa, niin ei vaan yksinkertaisesti keritty kaikkien kanssa enemmän jubailee ja ottaa kuvia, ja tuli sellainen fiilis, että oltaisiin oltu törkeitä :( Te seuraajamäärät ootte vaan taas vuoden aikana kasvaneet vielä suuremmiksi, niin sori kaikille, jotka koititte päästä juttelee ja meillä ei siihen vaan ollut aikaa! Mutta onneksi oli rauhallisempia hetkiä ja monien kanssa päästiin vaihtaa pari sanaa :)

Taisin pari postausta takaperin sanoa, että sininen kukkamekko Na-kd:ltä oli mun paketin lemppari, mutta ei, kyllä se olikin tämä hippi-unelma :D Haluan tämän ehdottomasti myös valkoisena! Ja jälleen en kauheasti tukkaani jaksanut panostaa, mutta oikeastaan tykkäsin tästä simppelistä lettikampauksesta, meni ennätysvähän aikaa tämän tekemiseen.

Super isot kiitokset Jennylle, Ainolle, Sarahille, Jannelle, Valtterille ja Oonalle matkaseurasta. Ja vielä isompi kiitos Ruisrockille, Mellakka PR:lle, Hotel Hamburger Börs ja Turun kaupunki tästä huipusta viikonlopusta <3 Oli mahtavaa nähdä kaikkia vanhoja kavereita ja tehdä monia uusia! Ensi vuonna jatketaan.

Flunssakin alkaa olla jo selätetty, niin tänään jatketaan Tiian synttäreillä veneellä :) Ihanaa viikonloppua kaikille!

Mekko: Farina for Na-kd.com *saatu blogin kautta*

Kengät: Converse

Vyö: Asos

Käsikoru: Asos

Sormukset: H&M &  YSL

Kaulakorut: Na-kd.com *saatu* & Etsy

Korvikset: Asos

Pitsirintsikat: Na-kd.com *saatu*

Kuvat: Ruisrock, Turku, heinäkuu 2017. Ottanut Aino Rossi.


ONNIN LEIKKAUS JA KUULUMISET

14.07.2017

Tässä kuukausi takaperin tulin snäppiin kertomaan teille itkuisena, että Onnille oli käynyt vähän huonosti, ja mulla oli vaikea päätös edessä sen lopettamisen kanssa. Sillä hetkellä olin jotenkin aivan liian loppu ja surullinen puhuakseni asiasta vielä, mutta ootte varmasti viimeaikaisista snäpeistä huomannut, että Onni on elossa ja voi paremmin. Loppuen lopuksi suurin syy miksi en halunnut tätä asiaa avata enempää, oli koska itsekin elin tietämättömyydessä, mitä saattaa käydä. Jos olisin kertonut, että päätin leikata koirani, ja kaikki varmasti järjestyy, tuntuu kun olisin manannut koko asian. Halusin omassa rauhassa nähdä miten kaikki menee, ja vasta kun tuntuu hyvältä sanoa ääneen, että Onnilla taitaa olla kaikki ok, tulisin myös kertomaan teille mitä on käynyt.

Muutenkin, sanoin niissä snäpeissä, että en halua vaikeana aikana kertoa enemppää, kun aina on joku viisastelija, joka ilman minkäänlaista faktaa mitä Onnille on käynyt, tai mitkä on vaihtoehdot ja toipumismahdollisuudet, tulee kertomaan mikä on oikea asia tehdä. Sain lukuisia viestejä päästää koirani kärsimyksestä ja lopettaa perheenjäsen. Nämä mielipiteet olisin jopa voinut ymmärtää, jos olisin edes hitusen avannut asiaa enemmän. Halusin tehdä päätöksen lääkärien, läheisteni ja eniten oman pään mukaan, enkä seuraajien, jotka eivät ole millään tasolla tilanteessa mukana.

Onni on oikeasti elävä pomppupallo. Ikäisekseen meno ei ole hidastunut ollenkaan, ja toi jaksaisi päivät pitkään hyppiä tasajalkaa ja pitkin huonekaluja. Olen jo vuosia sanonut, että ihme kun ei ole koiralla mennyt useamman kerran jalat katki ja joku päivä se tulee vielä telomaan itsensä pahemmin.

Ja viime kuussa niin sit kävi. Toinen asia mitä Onni rakastaa, on sängyssä möyrimistä. Kaivaa pesää ja hinkkaa naamaa ja selkää lakanoihin. Heräsin aamulla 7:30 siihen, että jälleen Onni oli tassut kohti taivasta tekemässä duunia pesänsä eteen, kun hän kaatui selkä edellä lattialle. Ei ole eka kertaa kun jompi kumpi vilkkaista koiristani olisi tipahtanut sängyltä, mutta kiljuista päätellen tällä kertaa tapahtui huomattavasti huonommin kuin yleensä.

Onni rauhottui, mutta selkeästi linkutti takajalkaansa. Itse heräilin, tein aamupalaa ja menin suihkuun. Koira ei vaikuttanut olevan kivuissa ja jatkoi uniakin, ajattelin, että oli vaan pahemmin ottanut omaa painoo takajalalle, ja odottelisin hetken kunnes menisimme lääkääriin. Kun parin tunnin päästä Onnin herätin, hän ei kuitenkaan vieläkään laittanut painoa jalalle. Meidän vakkari eläinlääkärit olivat lomilla, ja päätin lähteä Viikin Pieneläinsairaalaan. Napattiin taksi ja Onni oli yllättävän rauhallinen siihen nähden, kuinka pahasti olikaan käynyt.

Hetken odottelun jälkeen päästiin lääkärille, ja melkeinpä heti arvelivat, että lonkka on mennyt sijoiltaan. Kuitenkin, koska aikoja ei oltu varailtu, niin meni tunteja, ennen kun Onni pääsi röntgeniin. Itse en ollut henkisesti valmistautunut kuinka raskas päivä mulla tulisi olemaan edessä, ja hengailin kahvilassa huolestuneena. Monien tuntien jälkeen pyörähdin kotona käyttämässä Topin ulkona ja antamassa ruokaa, ja palasin sairaalaan Onnin luokse.

Röntgenin jälkeen lääkärit pyysivät mut puheille. Lonkka oli mennyt sijoiltaan, ja ensimmäinen kysymys oli tietenkin, mitä haluaisin tehdä. Eläinlääkärikustannukset ovat kalliita, ja Onni täyttää tänä vuonna jo 15. Ite menin jossain shokkitilassa. Oon aina sanonut, ainut asia joka saa mut oikeasti poissa tolaltani, on jos koirillani on jokin asia huonosti. Pienessä sumussa ymmärsin kuitenkin, että vaihtoehdot on yrittää sijoittaa lonkka takaisin paikoilleen, ja toivoa sen pysyvän niin viikon ajan kontrolliin asti. Jos ei pysyisi, niin ainut toinen vaihtoehto olisi leikkaus. Annoin hyväksynnän nukuttaa Onni ja koittaa laittaa lonkka paikoilleen.

Lääkärit yrittivät kaksi kertaa, ja lonkka ei vaan mennyt takaisin sijoilleen. Uuteen puhutteluun siis. Sain kuulla leikkauksen kustannukset, ja vielä enemmän sen, mitä sen jälkeen tulisi tapahtumaan. Useamman kuukauden fysioterapiat vanhalle koiralle.

Oikeasti, tämä seuraava keskustelu lääkäreiden ja kirurgien kanssa on mulle osittain pimennossa. Olin herännyt aamulla normaaliin päivään. Kahdeksan erittäin stressaavan tunnin jälkeen istun huoneessa ja multa pyydetään päätöksiä, mitä tehdä koirani kanssa, joka on ollut mulla lapsesta asti ja kulkenut kanssani yli puolet elämästäni. Tottakai ottaen huomioon Onni iän, olen miettinyt monesti, että ei meillä montaa vuotta enää ole yhdessä, mutta se, että yksi ilta mulla on täysin reipas ja terve koira, ja seuraavana päivänä joutuisin sen lopettaa, kaikki vaan tuntui sillä hetkellä todella ylivoimaiselta.

Lääkärit vakuuttelivat, että he mielellään leikkaisivat Onnin. Kun lonkkaa oli yritetty pistää paikoilleen, hän oli kestänyt nukutuksen vielä hienosti. Halusin, että kaikki Onnissa testataan. Tietenkin kaikki perusasiat tsekataan muutenkin ennen leikkausta, mutta sydän, kasvaimet myös. Pyysin rehellistä vastausta mitä he tekisivät mun tilanteessa, ja kaikki sanoivat, että heidän mielipide on, että koira tulisi lopettaa vain jos ei ole varaa leikkaukseen, tai ei vaan enää niin vanhaan koiraan halua sijoittaa niin suuria summia. Onnin terveys tai jaksaminen ei tuntunut olevan ongelma.

Varattiin aika leikkaukseen seuraavalle viikolle, mutta kun oli perjantai, pyysin saada miettiä vielä päätöstä maanantaihin asti. Viikonloppuna kun kuitenkaan ei olisi mitään tehtävissä, ja Onni tulisi jokatapauksessa, olisi päätös mikä tahansa, ne päivät viettämään kotona kanssani. Sovittiin, että maanantaina kirurgi soittaa ja puhutaan uudestaan.

Tästä alkoikin ehkä elämäni hirvein viikonloppu. Ja ennen kun joku tulee nillittää, että koira se vaan on, niin mulle mun koirat on mun koko elämä ja perhe, ja en pelkää mitään maailmassa niin paljoa kun niiden menettämistä. Tultiin kotiin, ja kaksi vuorokautta en tehnyt paljoa muuta kun itkenyt. En pystynyt nukkumaan tai syömään. Rehellisesti olin näin paskana, koska tiesin jossain syvällä sisimmissäni, että Onnin elämä loppuu maanantaina ja vietän hänen kanssaa viimeisiä hetkiä.

En todellakaan halunnut tehdä vääriä päätöksiä, vaan sen mikä on reilua koiraani kohtaan. Olin saanut viettää näin kauan onnellista elämää Onnin kanssa, ja en todellakaan aio olla se omistaja, joka miettii omaa parasta tälläisessä tilanteessa, vaan nimenomaan mikä on parhaaksi koiralleni. Lauantaina keskustelin kolmen ihmisen kanssa, joiden mielipiteillä olisi eniten merkitystä asiassa. Jenny, jonka tiedän toimivan järkiajattelina niin kuin minäkin. Hän rakastaa Onnia, mutta kertoisi mulle, jos olisi aika luopua. Jennyn jyrkkä vastaus oli että Onni pitää leikata, kun oli vain jalasta kyse. Soitin isälleni. Hän taas vastaa suoraan sydämestä, että Onni pitää leikata, kun on perheenjäsen. Tiesin iskän vastaavan noin pehmosti. Sitten äitini tuli vahtimaan mua, kun tiesi että olen henkisesti heikoilla. Juteltiin koko ilta. Äiti on taas järjen ja tunteiden sekoitus. Hänellä järki sanoi, että koska leikkaus on niin kallis, haluanko oikeasti sijoittaa niin paljon rahaa vanhaan koiraan. Ja vaikka äiti rakastaa koiriani, hänen tunnepuoli taisi mennä enemmän siinä, miten Onnin menettäminen vaikuttaisi muhun.

Koska tässä koko hommassa oli nimenomaan se, että kyse oli jalasta. Jos Onnilla olisi syöpäkasvain, en olisi harkinnut hetkeekään. Lääkärit kehuivat mua, että Onnin kunto ikäisekseen on aivan huippu, ja lihaksista näkee kuinka paljon urheilua se on saanut. Meidän pitkät lenkit ovat pitäneet koirani siinä kunnossa, että yksikään kirurgi ei ollut sitä mieltä, etteikö leikkaisi vanhusta.

Kuitenkin, mun omassa päässä nakersi, että mitä jos Onni joutuukin kärsimään liikaa, ja kuntoutus on todella rankkaa. Toinen ajatus oli se, että mitä jos, päästäisin Onnin pilven reunalle, niin katuisinko sitä. Ja mulle tää oli ehkä isoin asia tässä päätöksessä, että mitä jos Onni leikattaisiin ja kaikki sujuisi loistavasti ja hän toipuisikin nopeasti. Jäisinkö ikuisesti pyörittelemään mieleeni, että lopetinko koirani liian hätäisesti. Mä jopa monta kertaa katoin Onnia ja yritin päästä sen pään sisälle, kuinka helppoa olisikaan jos lemmikit osaisivat itse kertoa mitä pitää tehdä.

Maanantain koittaessa, otin yhteyttä toisiin lääkäreihin. Halusin vaan useamman mielipiteen, että onko tämä nyt varmasti oikea päätös Onnille, eikä Viikin osalta rahastusta. Sain kirurgeilta, jotka tiesivät, että en leikkauttaisi koiraani heillä, vihreetä valoa. Kun Viikin kirurgi soitti, kävin pitkän puhelun, missä halusin tietää kaiken mitä leikkaus ja kuntoutus pitäisi sisällään. Kuulla uudelleen kaiken, kun en ollut niin poissa tolaltani.

Pitkän puhelun jälkeen päätin, että Onni leikataan. Juuri sen takia, koska en voisi elää siinä tietämättömyydessä, etten tehnyt kaikkeeni koirani eteen. Leikkaus söi mun koko kesän reissubudjetin, kaikki säästöt tuhlattu yhden viikon aikana. Päätin, että leikkaan Onnin, ja jos hetkeäkään tuntuu siltä, että koirani kärsii, niin teen oikean päätöksen ja päästän sen tuskista. Ja en sekunttiakaan katuisi yhtäkään penniä, mitä pistin koko rumbaan.

Leikkaus meni hyvin, Onni tietenkin oli pari päivää poissa tolaltaan kovista lääkityksistä, ja mun mielenterveys oli erittäin herkillä. Kokonainen viikko ilman yöunia, nukuin maksimissaan neljä tuntia yössä. Ruoka ei ollut maistunut ollenkaan, ja hyvä kun sain itseäni edes suihkuun. Tää kaikki olisi ollut paljon siedettävämpää, mutta unettomuus saa ihmisen sekoamaan. Siihen päälle se, että olen neljän seinän sisällä koirien kanssa, joista toinen kipeä. Jatkuva stressi päällä, ja lopuksi en enää edes tunnistanut itseäni peilistä. Tällä viikolla koin olevani erittäin siunattu, että teen töitä kotoota, ja sain vahtia molempia ympäri vuorokauden. Tämä vaikutti mun arkeen oikeastaan vaan, että pari palaveria peruin ja luovuin juhannusjuhlista mökillä.

Lääkkeet saivat ekoina päivinä Onnille aikaiseksi verta pissatessa ja vatsa oli ihan kuralla. Tämänkin takia rampattiin päivystyksessä. Jotenkin mietin kokoajan, että onkohan tässä kuitenkin se pahin edessä. Kuitenkin, 4-5 päivää leikkauksen jälkeen tilanne yhtäkkiä rauhoittui. Onnin oma luonne alkoi paistaa läpi ja energiatasot nousi. Yli viikon Topi oli pelännyt parasta ystäväänsä, ja nyt alkoi taas läheisyys kiinnostaa molempia.

Ja siinä sitten maagisesti kaikki alkoikin sujumaan. Onni alkoi kävelemään, ja kaksi viikkoa leikkauksesta tulikin jo tikkien poisto. Haava oli parantunut loistavasti, ja ensimmäisellä fysioterapia käynnillä Onnille kerrottiin, että paranee nopeammin ja paremmin kun moni nuori koira. Tähän vaikuttaa kevyt paino, mutta sain kuulla kunnon ylistykset lääkäreiltä, kuinka loistavassa kunnossa Onni on, ja meidän jatkuva liikunta on varmaan suurin syy miksi sen sydän ja kroppa oli vielä leikkauskunnossa.

Hetki takaperin tein postauksen, mihin matkaamme kesällä. Nämä kaikki suunnitelmat nollaantu, ja vietän kesäni koti-Suomessa koirien ja Onnin kuntoutuksen parissa. Kaikki maailmankolkat odottaa mua kyllä myöhemmin, ja en keksi mitään parempaa mihin olisin rahat sijoittanut. Ja onni onnetomuudessa, olimme juuri varaamassa kavereiden kanssa kaikki lennot ja reissut sinä päivänä kun tämä kävi. Eli en onneksi ollut kerinnyt vielä mitään matkaa maksamaan.

Onnilla on vielä riski komplikaatioon, nyt kun sen vointi on jo niin loistava, niin yritäppä tolle jojolle, joka vieläpä kuuro, sanoa kun ei saisi hyppiä pitkin poikin. Vielä parin kuukauden ajan on mahdollisuus, että vaijeri jolla lonkka on paikoillaan, irtoaa kun reiden liikeratoja ei ole vielä fyssarilla treenattu. Eli toivotaan parasta, ja Onni nukkuu joka yö kiinnitettynä muhun hihnalla, ettei pääse hyppäämään sängyltä. Myös pari kuukautta tulen vielä antamaan aamuin illoin kipulääkettä. Fysioterapiaa teemme joka ilta yhdessä, ja kerran viikossa Viikissä. Fyssari kylläkin sanoi, että taitaa Onnin fysioterapian tarve puolittua, kun niin hyvin on alkanut toipuminen. Tässä vaiheessa saadaan hänen kanssa yksi pieni kävelylenkki vetää, kävelyn määrää nostetaan pikkuhiljaa, mutta aikalailla pissatuslenkeillä käydään. Tötteröstä kaulan ympärillä hän sai luopua viikko sitten.

Mutta Onni on jälleen oma reipas itsensä, minä olen taas palannut omaksi itsekseni, ja koen, että tein oikean päätöksen. Tästä Onnista on tullut ennätysmäärä kyselyjä, toivottavasti ymmärrätte, että en jaksanut/halunnut asiasta puhua vielä. Pysyin omissa oloissa, myös ystäviltäni. Mutta tulkaa ihmeessä kommentoimaan jos jää jotain kysyttävää. Tiedän myös, että kymmenistätuhanista seuraajista, siellä on varmasti useampi, joka arvostelee päätöstäni, mutta mun koira ja mun elämä, ja kaikki voi hyvin. Ja halusin kertoa nyt kaikenkattavasti, niin ymmärtäisitte miksi tein tämän päätöksen. On se jännä, kun ennen olisi saanut vaan kertoa kavereille, että Onni tipahti sängyltä, se leikattiin ja se voi hyvin, nykyään kaikki tälläiset asiat pitää selitellä huolella, ettei vaan jotkut pahoita mieltänsä.

Nämä kuvat otin Onnista päivä ennen leikkausta. Halusin parit vikat kunnolliset kuvat vauvastani, jos hän ei enää leikkauspöydältä nousisi. Vika päivä oli Onnin päivä, ja haettiin hänelle Mäkkäristä nugetteja, aivan niin kuin sinä ensimmäisenä päivänä kun hänet kotiin hain melkein 15 vuotta sitten.

Mä olen niin kiitollinen, että saan vielä pitää Onnin elämässäni, olisipa se sitten vielä vuoden, tai kolme vuotta. Topi on tietenkin onnessaan kun bestis jaksaa taas liikkua ja leikkiä. Onnilla on hieman omalaatuisempi kesäsheivaus meneillään ja erittäin katu-uskottava iso vekki, jospa pian uskaltaisin antaa trimmaajan vähän siistiä sitä :D

Musta tuntuu, että oon viime aikoina sulkeutunut omaan kotiloon taas, ja en ole paljoa päästänyt pintaa syvemmälle täällä somessa. Nyt kuitenkin tässä päätin, että on aika puhua vähän isommista asioista täällä blogissa, mitä ootte paljon toivoneet. Kaikki ei ole tällä hetkellä täysin hyvin, mutta mulla on mieletön tukitiimi taustalla.

Ja vielä shout-out Viikin loistavalle tiimille! En usko että minä, itkuinen hauvaäiti olin ihan helpoin asiakas, mutta kaikki, myös opiskelevat lääkärit kaikki toimi juuri niin kuin kukaan haluaisi tuollaisessa tilanteessa. Niin ammattimaista palvelua, ja kaikki sujui paremmin kuin mitä olisin voinut kuvitella. Jaksoivat keskustella puhelimessakin vielä kaikki läpi kun huolestuneena soittelin. Jotenkin jäi niin super fiilis kaikesta toiminnasta siellä :) <3