Kiitollinen

24.04.2017

Voi jessus… siis te kyllä pistätte mut kerta toisensa jälkeen niin sanattomaksi. Vaikka Blog Awardseissa oli ”Tulokas”-kategoria, niin mut tyrkättiin yleisön ehdotusten myötä ”Viihdyttävin”-kategoriaan, ja voin sanoa, että kun muut ehdokkaat olivat tuben suurimpia tekijöitä, en kyllä ihan olettanut voittavani. Siinä sitten kun ensimmäisenä näin naamani ruudulla top kolmosten joukossa, pakko myöntää että suu vähän loksahti auki!

Samalla kun yleisöäänestyksessä se kenellä on eniten seuraajia vaikuttaa paljon voittajaan, niin myös toki se että kuka boostaa ja pyytää seuraajiaan äänestämään. Mutta voin sanoa, että tuolla oli mua vastassa ehdolla niin paljon isompia somettajia, jotka olivat pyytäneet äänestämään ihan yhtä paljon kun minä, eli siis lopputuloshan on vaan se, että mulla on oikeasti maailman parhaat ja uskollisimmat seuraajat ja tilaajat! <3 Ja hävisin Miisalle, jonka kanssa meillä on instagramissa seuraajaero 344000 ihmistä, ja neiti on niin viihdyttävä, että täysin ansaittu voitto hänelle. Se, että pääsin hänen ja Marieveronican kanssa kolmen parhaan joukkoon on ehdottomasti jo voitto mulle :)

On niin mieletöntä, että jengi ootte jaksaneet äänestää mut noin pitkälle, vaikka pikku Ananas on ollut täysin underdogina tossa kisassa! Vaikka paljon paskaa joutunut kestää tän vloggaamisen myötä, niin on se niin pientä siihen nähden miten huippuja kaikki te seuraajat olette, ja vähän päälle vuodessa ootte ottaneet mut noin suuresti vastaan!

Muutenkin jotenkin viime viikot saanut niin ihania, ajatuksella kirjoitettuja kommentteja, viestejä ja sähköposteja, että huh. Ja osa teistä tullut baareissa ja kadulla puhumaan ja sanomaan niin siistejä juttuja, että saa kyllä joka päivä olla niin super kiitollinen miten mahtavia tyyppejä siellä ruudun toisella puolella onkaan!

Kiitos kaikille jotka jaksoitte äänestää ja kun pysytte menossa mukana <3 Ihanaa ja aurinkoista alkanutta viikkoa!

Kuva: Julian Schröpel / Simbayu Visual Arts


PÄÄSIÄINEN TAHKOLLA

19.04.2017

Pikku photo diary meidän Tahko reissusta! Snäpissä jo höpöttelinkin, että pidin pienen ”puhelin-vapaan” viikonlopun. Joskus vaan tuntuu kun teen melkein kaikki työni kännykällä, että tarttee ihan parin päivän breikin, snapchatin lisäksi myös esimerkiksi sähköposteista. Ja koska pääsiäinen on kuitenkin juhlapyhiä täynnä, pystyi sen tehdä hyvällä itsetunnolla, ei kukaan mun töihin liittyvä ottaisikaan yhteyttä :) Ja voin kyllä sanoa, että teki super hyvää kun en ollut kokoajan puhelin kourassa, mutta onneksi muistin somejen sijaan kuitenkin ottaa puhelimen kamerarullaan paljon muistoja talteen. Ja niin, siis videokamera on kyllä ollut lähestulkoon pysyvästi päällä, katsotaan saadaanko siitä yhtään mitään julkaisukelpoista matskua :D

Tarina lähti siis siitä, kun pojat pyysi meitä messiin isolle mökille viikonlopuksi, ja me nihkeiltiin melkeinpä pääsiäiseen asti, taidettiin virallisesti päättää päivää ennen että kait me sit Jennyn ja Jannin kanssa lähetään. Jannin perheelle on kuitenkin oma mökki ihan poikien vieressä, niin päätettiin, että viedään kamat sinne, sen sijaan että mentäisiin ryhmärämä mökkiin. Hyvä idea teoriassa, käytiin me siellä omalla mökillä sentään sen verran, että vaatteet vaihdettiin. Sängytkin oli vielä pedattuna kun kotiin lähdettiin ajamaan. Oli se ihan mukavaa kuitenkin lainailla poikien vaatteita ja kun ei edes oliiviöljyä keittiökaapeista löytynyt, niin suihkun jälkeen tukkaan Joonaksen apteekin rasvaa korvaamaan hoitoaine. Pojista oli kuulemma myös siistii kun mä vietin yöni siellä kuorsaamassa :)))) Mulla nimittäin lähti ääni jo reissun alkumetreillä ja tässä vieläkin kärsin viskibassosta.

Tää viikonloppu oli kylläkin just mitä kaipasin mun masikseen, pojat piti kylläkin meidän hauskanpidosta loppuun asti huolta. Tai enemmänkin mun, koska Jenny ja Janni tulivat selkeesti Tahkolle nukkumaan päikkäreitä. Mä sitten hypinkin paikasta toiseen Jompen, Villen, Jeren, Alexin ja Joonaksen kaa. En siis ole koskaan aiemmin ollut missään laskettelukeskuksessa tai rinteessä, ikinä, missään maassa. Rinteeseen en kylläkään vieläkään päässyt (tai no mitä nyt rinnebaariin hyppimään pöydille), mutta kyllä ne pisti mut tulemaan persmäkeä alas. Onneksi olin Timberlandien sijaan valinnut eteisestä conssit. Sunnuntaina myös vedettiin pieni kierros reki-ajelulla jäällä :D

Tää oli kyllä niin huikee viikonloppua, täynnä Heseä ja pitsaa, paskoja inside-läppiä, suomiräppiä ja naurua. Taisteluarpia on kertynyt, jokaisella meistä on yhtä sun toista fyysistä vaivaa viikonlopun jäljiltä.

Paras tarina kuitenkin viikonlopulta on varmaan se, kun päätettiin perjantaina ottaa Pjazza yökerhosta taksi Heseen, joiden välillä on varmaan joku vajaa 50m. Sitten tietenkin meidän porukka tilaa ruokaa parillasadalla eurolla, jonka laittamiseen meni sellainen kevyt 45 minuuttia, jonka ajan Janni istui taksissa ja odotti meitä. Sitten toiset 150m meidän mökille. Että semmoinen kevyt alotus viikonlopulle, ja se oli vasta day one :D Seuraavana päivänä kirkkaassa päivänvalossa vaan tuijotettiin hetken, että onko kaikki mestat oikeasti olleet noin lähellä toisiaan. Tokana iltana ihan käveltiin Hesen kautta kotiin…

Pakko kyllä kiittää kundeja kun pyysivät messiin, olihan tää huomattavasti hauskempaa kun oltaisiin jääty Helsinkiin mököttää. Oli myös siistii törmää vanhoihin lukiotuttuihin ja päästiin vähän fiilaa Rähinä Liveekin lauantaina. Pakko kyllä sanoa, että on mulla kyllä parhaat frendit ja enpä keksisi parempaa porukkaa kenen kaa olisi tän viikonlopun voinut viettää :)

#maximumvolume


PAINKILLER

11.04.2017

Iso kiitos kaikille jotka jaksoivat kommentoida eilistä postausta tai laittaa viestiä siihen liittyen! Oikeesti yllätyin todella paljon, millaisen reaktion toi sai aikaiseksi, en olisi ikinä odottanut sellaisia viestejä mitä sain! Teidän tsempit oikeesti piristi, ja moni teistä sanoi, että tuli kyyneleet silmiin sitä lukiessa, niin melkeen tuli mullakin kun lueskelin teidän juttuja :’) <3 Kuulemma saitte paljon vertaistukea ja olin saanut puettua sanoiksi teidänkin fiiliksiä. Jos yhtään lohduttaa, ihan hetkessä en niitä itsekään saanut kirjoitettua, pyörähti siinä useampi tunti kun tekstiä kirjoitin.

Jenna kysyi illalla, että ”no tuliko parempi olo?” niin jotenkin naurahdin, että ei :D Ehkä pieni paino lähti harteilta, mutta ei se sitä pahaa mieltä kuitenkaan poista, vaikka ajatukset kirjottaisi ylös. Mutta illemmalla tajusin, että ehkä sittenkin helpotti. Siinä tekstin kirjoittamisen ja julkaisemisen jälkeen olin vähän maassa, verrattavissa esimerkiksi siihen kun olisit juuri lukenut surullisen kirjan tai katsonut masentavan elokuvan. Koska kyllähän ton kaiken läpikäyminen monen tunnin edestä on omalla tavalla rankkaa. Mutta illan mittaan aloin piristyä, ja tajusin että olihan se todella puhdistavaa. Muutenkin jotenkin auttoi tosi paljon käsittelemään asioita, ja kun ajatukset kaikesta oli pistänyt jonkisorttiseen järjestykseen, niin toi todella paljon enemmän selkeyttä omaan ajatteluun. Kuten se, että vaikka Mr. Big:llä on vielä vaikutus mun mielialaan, niin ymmärrän oikeasti sen, että mua ei oikeasti voisi enää vähempääkään kiinnostaa sen jutut. Ei sen päivitykset somessa, eikä sekään jos törmään häneen luonnossa.

Koska niinhän heti tänään kävi. Kuvitelkaa tilanne, missä avaudutte teiän henkisen elämän pörssiromahduksesta tuhansille ihmisille, ja tiedätte että on pieni  suuri mahdollisuus, että ihmiset joista kirjoittatte, saattavat myös lukea ajatuksesi. Ja sitten seuraavana päivänä 2/3 näistä miehistä tulee vastaan kadulla. Niiku mitä. Vain Sini jutut. Ja enhän mä tiedä mitä nää tietää, vai tietääkö mitään. Mutta kyllä, elämäni suurin floppi, Mr. X, tuli vastaan myös. Ja mä vaan moikkasin ja kävelin ohi :D Ja hei, Jenna ja Jennykin teki saman. Kukaan meistä kolmesta ei edes vilkaise toisiamme. Ehkä super lapsellista, mutta kun oon just mennyt kirjoittamaan kokonaisen helvetin tekstin ihmisestä, en vaan tiennyt mitä sanoa, menin ihan lukkoon :D Osittain teki kyllä mieli läpällä sanoa ”Hey, you can read about yourself on my blog”, mutta nyt on vielä too soon. Noh, mentiin tästä sitten kahville ja saatiin kyllä tilanteesta kunnon naurut. Kahvilta palatessa saatoin tyttöjä töihin ja sama toistui taas postauksen toisen tyypin kanssa. Siinä se yhtäkkiä tapitti edessä ja mun reaktio taisi oikeesti olla fuck my life, not today, Jennan oli Well that happened ja Jenny vaan sano et näytin vaan siltä että mua ei kiinnosta vittuakaan. Ja ei muuten kiinnostanutkaan :D

Olin nyt päättänyt, että mun miehettömyys breikissä pysyn muutenkin vähän piilossa, under the radar, en jotenkin halua asettaa itseäni tilanteisiin missä saattaisin törmätä tähän mieheen. No en nyt kuitenkaan ajatellut, että en voi Kampissa käydä kahvilla niin kaikki tulee vastaan. Eli taidankin vaan pysytellä kotona, tai korkeintaan iskän kanssa jossain metsän perukoilla kalastamassa.

Teidän viesteissä oli yleisesti aika paljon ”aika parantaa haavat” ja ”palaset loksahtaa paikoilleen” meininkiä. Ja vaikka se kuulostaakin kliseiseltä, niin oon aivan samaa mieltä, ja itsekin aina antanut samoja neuvoja sydänsuruista kärsiville. Varmasti tunteet saattavat hieman kummitella, mutta kyllä ajan kanssa kaikki helpottaa, ja oman sydämen onneksi tämä suhde oli kovin lyhyt. Joku käyttikin kommenteissa sanaa vuoristorata, ja sitähän tää oikeestaan on ollutkin. Tunteet menneet kevään mittaan ylös ja alas, ja vasta kun pysähdyin pystyin tajuamaan kuinka lujaa vauhtia onkaan menty. Mutta olen myös sitä mieltä, että ei tämä ole tälläistä vain sinkkuudessa. Onhan parisuhteissakin niitä hyviä ja huonoja aikoja. Mulla on ollut pari vuotta todella hauskaa sinkkuna, ehkä mun oli aikakin kokea myös tämä surullisempi ja yksinäisempi puoli, ylä- seka alamäet.

Oikeestaan kun aloin miettimään, niin olen vasta nyt kokenut vähän kaikkia sinkkuuden puolia. Useamman kuukauden laastari/tapailusuhde, irtosuhteita, myös pidemmän ajan yksinoloa ilman mitään miehiä, jättämisiä ja nyt vielä jätetyksi tulon. Ainakin voin sanoa, että ympyrä on sulkeutunut :D Joku kylläkin kommentoi mulle, että universumi myös antaa takas mitä olen itse antanut, ja taisi anonyymilla olla enemmänkin tarkoitus näpäyttää mua, mutta oon kyllä osittain samaa mieltä. Ehkä kun oon itse tapaillut viime vuoden kundeja enkä saanut niistä mitään irti, niin oli aika ottaa itse takkiin, ja mä en merkinnyt tälle sitten mitään. Mutta mä en ole yhdellekkään miehelle ollut tietoisesti kusipää, tai millään tavalla yrittänyt loukata ketään. Oikeastaan, olen kaikkien aikaisempien miesten kanssa ihan mukavissa, ystävällisissä väleissä vieläkin.

Sain myös paljon viestejä, että onko ihan varma, että Mr. Big ja minä ollaan ohi. No, oon aina sanonut, että never say never, mutta kyllä uskon, että ollaan. Uskon myös sen, että jos ottaisin häneen yhteyttä ja haluaisin hänet takaisin, se saattaisi onnistua. Mutta vaikka kuinka paljon hänet tavallaan haluaisinkin, tiedän nyt että kyseinen henkilö on mulle myrkkyä. Mä saatan olla kylmäluonteinen, mutta osaan sentään aidosti välittää ja olen super lojaali. Tää tyyppi vaan on paha ihminen, läpimätä. Ja en usko, että hän haluaakaan muuttua. Moni myös epäili, että Mr. Big kuulostaisi narsistilta. Mä oon elämäni aikana kohdannut monta narsistia, ja en oikeasti usko, että tää tapaus sitä on. Puhdas, täysiverinen pelimies vain, joille rehellisyys ei merkitse paljon vittuakaan. Ja mä en aio olla se nainen, joka uskoo, että saan hänet muuttumaan. Koska mitä olen nyt monilta kuullut, hän ei ole muuttunut mua edeltäviä naisia varten, niin enpä usko, että tekee sitä munkaan kohdalla.

Mutta, me ollaan Jennyn kanssa jo vuosia hoettu, että ihan kaikella on tarkoitus, ja se selviää myöhemmin mikä tämänkin oli.  Musta tuntuu, että tämän jälkipuinti postauksen myötä en kyllä hetkeen jaksa enää aiheesta puhua. Jenny sanoi, että sain kaiken ulos, ja nyt voin mennä kohti parempia metsiä, siellä on kaikkea kivaa tulossa.

Kui moni katsoi Vanilla Skyn telkusta viime viikolla? ”The sweet is never as sweet without the sour.”

Takki: Esprit*

T-paita: Na-kd.com*

Aurinkolasit: Rayban*

Käsikoru: Paul Hewitt*

Farkut: Zara

Kaulakorut: Na-kd.com* & Etsy

(*saatu blogin kautta)

Kuvat: Helsinki, huhtikuu 2017. Ottanut Jenna.