B R O O K L Y N

19.11.2016
 
Meidän Nykin reissulla otin oikeasti todella vähän kuvia, ja muutenkin ei oltu melkein ollenkaan suunniteltu mitä tehdään. Mä oon aina kaupunkilomilla tosi järjestelmällinen, ja selvittelen etukäteen mitä kaikkea paikan päällä on nähtävää. Oli jotenkin kiva, kun en tällä reissulla stressannut mitään, vaan mentiin tosi fiiliksen mukaan, kierreltiin siellä täällä ja kamera oli laukussa suurimman osan ajasta. Mulla oli henkisesti ollut tosi rankat pari kuukautta, niin tää reissu olikin semmoinen irtiotto ja hetken pako, ja päätin kerrankin vaan mennä menon mukana. Nykkiin pääsee aina uusiksi, ja eri paikkoja voi tutkailla sitten uusiksi, kaikkea ei tarvinnut viime reissuun tunkea.
 
Muistan vieläkin, kuinka levollinen olo oli tuolla, ja matka teki tosi hyvää. Ainut vaan, että blogiin ei ole hirveästi kuvia jaettavana, ja vielä vähemmän suosituksia. Vielä on yksi photo diary postaus ainakin tulossa, mutta tässä nyt vähän kuvia kun hiljaisena sunnuntaina pyörittiin Brooklynissa, ja käytiin aamiaisella/brunssilla. Tää oli ihana luomuravintola paikka, ja yritin ikuisuuden netistä ja instagramista löytää teille kyseistä paikkaa suositeltavaksi, niin ei vaan löytynyt, vaikka suurin piirtein muistan sijainninkin :( Siellä oli ehkä elämäni paras smoothie, banaania ja maapähkinävoita! Pitää koittaa keksiä joku vastaavanlainen resepti, sillä vieläkin välillä unelmoin siitä :D Mikä myös oli superia, helmikuussa pystyi menemään mekolla ja farkkutakissa, eikä paleltanut ollenkaan. Kaulahuivi ja hanskatkin oli messissä, mutta kun ei niitä oikeasti tarvinnut.
 
Viime viikonlopun olin kokonaan kotona, ja tämä viikonloppu jatkaa vähään samaa rataa. Onneksi sentään käytiin eilen pienellä kaveriporukalla syömässä ja parilla, ettei ihan täysin mökkihöperöidy. Koirat on nykyään niin tottuneita, että vietän niiden kanssa melkein kaiken aikani, niin Onni on oikeasti alkanut mököttää mulle, aina kun selkeästi teen lähtöä kotoota. Hassu on vähän lellitty nykyään.
 
Mutta tällaistä pientä postausta lauantai-iltaan, hauskaa viikonloppua everybody <3
 
 
Kuvat: Brooklyn, New York, helmikuu 2016. Kuvat minusta ottanut Miku.
 

TOP OF THE ROCK

23.09.2016
 
Ekat kuvat blogissa Nykistä! Olin siellä helmikuussa, ja erittäin aurinkoiset ja lämpimät kelit teki niin hyvää keskellä Suomen pimeitä pakkasia. Nämäkin kuvat oli aika ylivalottuneita, kun korkealla otettiin erittäin kirkkaassa auringonpaisteessa. Jätin ne kanssa tommoisiksi vaaleiksi ja haaleiksi, itselle tulee mieleen jotenkin polaroid-kuvat, semmoinen 70-luvun fiilistely näissä :D
 
Paikka siis on Rockefeller Center tornin huippu, jota kutsutaan Top of the Rock-nimellä. Jos ymmärsin oikein, se on Nykin korkeimpia paikkoja missä pääsee ulos, esimerkiksi verrattuna kuvissa näkyvään Empire State Buildingiin, jossa maisemia saa ihailla vain sisältä lasin läpi.
 
Tässä blogin pitämisessä on jotenkin ihana palata vanhoihin kuviin, mitkä muuten vaan pölyttyneet tietokoneen syövereissä. Näitä selatessa välitty heti se tunne, mikä mulla oli tuolla huipulla. Arska paistoi, istuttiin penkillä lämpimässä ja paistateltiin New Yorkin kevättä. Oli niin rento olo, ja just semmoinen LOMA! Tuollakin kuitenkin kokoajan oltiin menossa, juostiin takseissa ja metroissa, että kerkee nähdä lyhyessä ajassa mahdollisemman paljon, mutta tuossa hetkessä oli vaan semmoinen ihana rauha.
 
Nykissä oli viikko aiemmin ollut Fashion Week, ja silloinhan oli ollut aivan tajuton myrsky, ja kadut olivat täyttyneet lumihangista. Niistä ei kyllä ollut tietoakaan meidän reissulla, aikamoinen tuuri, että keskellä helmikuuta säät kääntyivät niin dramaattisesti, ja me saatiin nauttia kunnon keväästä. Central Parkissa tallustaessa oli ihan sama kuin Suomen toukokuu, ja oikeasti mietittiin mihin ne lumet ovat voineet sulaa vain yhdessä viikossa :D
 
Kirjoittelen hirveällä kiireellä tätä postausta, sillä iskä on tulossa hakemaan ja rynnitään Ikeaan (ei ole tulossa videoo tästä, älkää hätäilkö). Nyt on tulossa erittäin kiireinen viikonloppu, ja oikeastaan koko viikko, että stressikäyrä varmaan pompahtaa ylös useammankin kerran, niin voitteko kaikki nauttia tästä viikonlopusta munkin puolesta? :D Mä hengähdän sit ensi lauantaina!
 
p.s. jotenkin nauratti, kun olin unohtanut miksi otettiin musta niin monta kuvaa tuolla ylhäällä. Huomattiin kesken kuvien oton, että Mikun varjo on jokaisessa kuvassa edessäni, mutta nyt näitä selatessa en muistanut koko asiaa, ja vasta julkaisuvaiheessa katoin että mikä :D Miten en edes muokkausvaiheessa tätä huomannut, I don’t know. Siellä se on yhdessä kuvassa kädet ilmassa. Menköötsä..
 
 
Kuvat: New York City, helmikuu 2016. Ottanut Miku.