K A I X O L I P E

22.12.2016

kaixo-5

Äääh mikä loma- ja lämpökuume näistä kuvista tulee! Kaikki kuvat on otettu Kaixolipe-nimisiltä bungaloweilta pieneltä thaimaalaiselta saarelta Koh Lipeltä. Koh Lipe on ehdottomasti sellainen paikka, missä haluan käydä uudestaan. Se on todella etelässä, verrattuna suurimpaan osaan Thaimaan länsipuolen saarista, ja nopeammin sinne pääsee Malesian Langkawin saarelta speed boatilla.

Tää oli mun ja Jennyn reissun ylivoimaisesti rentouttavin ja rauhallisin osio. Koko matkan mentiin hirveästi ja puuhasteltiin viidakoissa, mutta täällä nukuttiin pitkään, lojuttiin rannalla ja käytiin joka ilta hieronnoissa Pooh’s Thai Massagessa.

Multa kysellään todella usein Koh Lipestä, ja aina sanon, että ehdottomasti kannattaa käydä. Se on siis todella pieni paikka, ja mitään biletystä paikalta on turha odottaa. Meidän lisäksi saarella oli oikeastaan vain lapsiperheitä, vanhuksia ja pariskuntia. Siellä oon yksi kävelykatu, missä on ravintoloita, lounge-baareja, sukellus- ja päiväretkitoimistoja ja hierontapaikkoja. Saarella on yksi ruokakauppa, yksi pankkiautomaatti ja todella paljon koiria. Tosi rento saari, jossa mennään lungilla asenteella, ja tästä syystä siihen rakastuttiin, mutta jos kaipaa enemmän meininkiä, ei kannata kyseisessä paikassa olla liian kauaa. Ei mene monta päivää kun saari on kokonaan nähty :D Sinne rakennetaan kokoajan lisää, joten suosittelen menemään ennemmin kuin myöhemmin, ennen kuin muuttuu monen muun paikan tavoin turistirysäksi. Ja huom, olin siellä viimeksi helmikuussa 2015, eli parissa vuodessa tilanne on varmasti muuttunut todella paljon!

Voin ehdottomasti suositella noita Kaixolipen bungaloweja, ja jos reissu tuonne on suunnitteilla, niin kantsii varata ne hyvissä ajoin, ovat todella suosittu ”hotelli” Lipellä. Ihan super mukava henkilökunta, ja noi niiden kissat <3 ne olivat kaikki sisaruksia ja käyttäytyivät ihan kuin koirat, halusivat kokoajan syliin ja rapsutuksia. Aina aamuisin luin kirjaa meidän riippumatossa, kun odotin Jennyn heräävän, niin yhet tulivat kaikki pötköttelee masun päälle ja hamstraavan huomioo.

Jenny on vähän käsi kaiken elektroniikan kanssa, ja vähän mietin mitenköhän tuo neiti pärjää kamerani kanssa reissulla. Istuessamme ekalla lennolla Helsingistä Singaporeen, opetin hänelle kuinka tarkentaa ja mistä saa lisättyä valoa kuviin, ja nämä perusasiat, niin mun ei tartte kokoajan tsekkailla jos hän ottaa minusta kuvia. Ja siis yllätyin niin täysin, tämän yhden kerran jälkeen Jenny otti kaikki kuvat niin hyvin ja nopeasti. Siis ei tarvinnut ollenkaan neuvoa, vaan Jennyllä on oikeasti todella paljon silmää valokuvaukselle. Juuri hetki sitten pitikin antaa tosi paljon ruusuja Jennylle ja Essille, kun ovat meidän reissaillessa jaksaneet ottaa musta kuvia, koska nykyään kun näitä julkaisen, niin tämähän on mun työ, ja ilman toista osapuolta ei olisi tätä sisältöä mitä tuottaa. Mulla on kyllä parhaat ihmiset elämässäni <3

kaixo-11 kaixo-2

kaixo-8kaixo-10kaixo-3kaixo-7kaixo-1kaixo-4kaixo-9kaixo-6

Kuvat:  Kaixolipe hotelli, Koh Lipe, Thaimaa, helmikuu 2015. Ottanut Jenny.

 

 


AASIA 2016: VIDEO

08.12.2016

ombak

Kesti vähän aikaa, että otin itseäni niskasta kiinni ja kävin läpi yli viisi tuntia videomateriaalia viime kesän reissusta. Eikä siinä edes ollut kaikkia klippejä, ja paljon oli myös hetkiä mitä ei edes kuvattu :D

Olispa niin ihanaa, jos olisi resurssit tehdä sellaisia kunnon loma videoita, niin kuin esimerkiksi Jay Alvarrez (ja siinä samalla se Kygo kaveriksi antamaan käyttöoikeudet musiikkiinsa).  Pari pätkää videossa onkin otettu dronella, joka kuului meidän hotellin espanjalaiselle asukille, ja oon itsekin nyt katsellut jos semmoiseen viitsisi laittaa rahaa seuraavaa reissua ajatellen. Nyt kun ensi kertaa olin vloggaajana reissussa, jälkikäteen oon miettinyt, että seuraavalla kerralla kuvaan enemmän noita my day-videoita, joissa ei kuvakulmat, ja välttämättä kuvalaatukaan ole se olennainen asia, vaan se aidompi reissu meininki ja samalla kerron paikoista. Niissä näkee samalla tavalla, ellei jopa enemmän paikkoja. Sitten niiden lisäksi tälläinen fiilistely video kanssa, mutta en siihen kuvaisi niin paljon materiaalia, vaan enemmän harkiten tietyistä paikoista.

My day- videoita reissussa oli ihan mukava kuvata pikkukameralla, sitten järkkärillä sai keskittyä valokuvaukseen, oli välillä vähän raskasta kun kaikesta halusi kuvia ja videoo ja mahdollisesti parillakin kameralla. Siitä syystä en oikeastaan reissuissa päivitä snapchattia niin paljon kuin luulisi, vaikka sisältö on ehkä mielenkiintoisempaa kuin kotona, niin haluaa myös osittain nauttia kaikesta nimenomaan siinä hetkessä. Tästä syystä vähän palloilen sen dronen hankkimista, koska sen kanssa vasta olisikin enemmän säätöä, puhumattakaan sen kantamisesta paikasta toiseen. No, katsotaan :)

 Kauhea höpöttely, en tiiä saako tästä kukaan muu edes selvää :D mitäs mieltä te olette, tämän tyyppiset videot kivempia, vai my dayt? Nyt aika pitkä video taas, muistakaa laittaa paras kuvalaatu!

Kuva: Gili Trawangan, kesäkuu 2016.


MOIKKA

25.11.2016

Helloo! Hetken aikaa olenkin teiltä tätä salaillut, mutta blogini on nyt siirtynyt Indiedaysin ja Blogiringin alle :) Tervetuloa kaikki uudet lukijat seurailemaan mun höpinöitä!

Eli mä olen Sini, 27-vuotias nainen Helsingin Kalliosta, jossa asustelen kahden koirani kanssa. Ikuinen matka-haaveilija, niin blogini keskittyy ainakin kuvien osalta reissuiluun, tekstit sitten ovat laidasta laitaan, tämä blogi on mun päiväkirja. Blogin lisäksi hillun myös muissa someissa, mm. YouTubessa,  Snapchatissa ja Instagramissa. Sisältö tulee kuitenkin kaikissa kanavissa pysymään blogimuuton myötä samanlaisena :)

Eli vanhoille lukijoille, blogini löytyy nyt siis osoitteesta

ananasraaste.indiedays.com .

Mä ainakin oon super innoissani kaikesta, ja kiitos kaikille jotka ootte pysyneet messissä tämän viimeisen vuoden aikana! Te ootte parhaita <3 Ihanaa viikonloppua!

id-1

id-3